Perussuomalaisten rasismi: myytit ja todellisuus
Ilmeinen keskustalainen laatujulkaisu Suomenmaa retuutti perussuomalaisia olkiukoillaan ja leimoillaan jopa niin, että kirkasotsainen uho pisti hymyilemään. Sympaattista.
Sanomalehtien pääkirjoitukset turhan harvoin pokkaavat Skepsiksen Huuhaa-palkintoja. Aineksia olisi.
Suomenmaa on joka tapauksessa löytänyt äärioikeiston. Se on Perussuomalaisissa. Tämä on ilmeisesti varma tieto. Epäselvää tosin taitaa olla, mitä äärioikeistolla tarkoitetaan. Onko kyse "sillai semisti äärioikeistolaisista" vai "oikeesti äärioikeistolaisista"? Koska keskitysleirejä ei vielä paaluteta missään päin Suomea, joutunemme odottamaan konkreettisia todisteita. Odotellessa voimme viihdyttää viskelemällä natsikortteja. Nettiväittelyissä natsikortin esiinnosto on perinteisesti eräänlainen vastentahtoinen luovutus. Kun ei muuhun kykene, väitetään toista natsiksi. Muiden tehtäväksi jää todeta toisen luopuneen älyllisistä vastaväitteistä.
Eritellään tässä kuitenkin vähän rasismikeskustelun termejä:
Rasistinen on eri asia kuin rasisti. Lause tai teko voi olla rasistinen osin jopa vahingossa ajatustottumusten seurauksena tai tarkoituksella. Lauseilla ja teoilla on myös vakavuuden tasonsa. Rasistinen teko voi olla tönäisy tai tien antamatta jättäminen ja paljon muuta myös. Monet lievästi rasistiset lauseet ja teot voivat olla kuitenkin sellaisen ihmisen tekoja, joka ei ole rasisti. Kuulostaako ristiriitaiselta?
Itse haluan erotella vakaumuksellisen rasistin erilleen rasistisesta ihmisestä. Syy on siinä, miksi nämä kaksi ovat mitä ovat. Vakaumuksellinen rasisti omaa jopa lapsuudesta asti juurtuneen vahvan maailmankatsomuksen rotujen välisestä epätasa-arvosta. Rasistinen ihminen taas kokee rasistisia tuntemuksia ja on saattanut oppia niin kokemaan aina jonkin tietyn ihmisryhmän suhteen. Tavallaan rasisti on opetettu rasistiksi kun taas rasistinen ihminen on oppinut rasistiseksi. Syitä jälkimmäiseen oppimiseen on helppo löytää: raiskauksia, rikoksia, ylisuuria sosiaalitukia ja niiden varassa elämistä. Siinä missä rasistinen ihminen kokee vakiintuneesti näitä tunteitaan, miltei kuka tahansa joskus kokee rasistisia tuntemuksia. Meistä osa myös kehtaa sen tunnustaa.
Ihminen joka tuntee vihaa yllämainittujen raiskausten ym. suhteen ei siis ole välttämättä rasistinen. Rasistinen ihminen on pettynyt rasisminsa kohteisiin. Jos Suomeen tullaan vieraina asumaan ja silti eletään röyhkeästi, ei siinä maltti kaikilla pysy sikailua seuratessa. Rasistinen on siis arvioinut joidenkin ihmisryhmien edustajat keskimäärin vastenmielisiksi heidän tekojensa takia. Minusta se on okei ja siinä on jopa järkeä. Järjestys se olla pitää. Ihmisellä on oikeus tuntea mitä tuntee ja sillä selvä. Väitän, että jos rasistisia ajatuksia vakiintuneesti kokevat ihmiset päätyvät oikeaan käytännön tilanteeseen, jossa heidän pitäisi tehdä valinta rasismin suhteen, he eivät valitsisi rasismia. Ehkäpä työtoveriksi päätyy musta, mutta se onkin ok. Hommat hoituvat silti. Tästä on muuten kokemuksia. Tosielämässä asenteet punnitaan , puheissa mielipiteet.
Itse en lähde antamaan yhtäkään rasisti- tai rasistinen-leimaa kellekään, ellei sitten joku itse niin halua. Näin ensisijaisesti siksi, että kyse on tuntemuksista, jotka taas voivat elää ja vaihdella jopa hetkestä toiseen. Kuka lopulta tietää siitä juuri mitään todellista oikeasti? Edelleen, tuntemukset ovat usein perisuomalaista v*tutusta, eikä rasismia. Ja senkin jälkeen on huomioitava, ettei sillä leimalla mitään tee. Aivan sama. Yhtä tärkeä kuin possuleima huvipuistoon, mutta huonommin osuva ja sillä leimalla ei pääse kuin mediasirkukseen.
Yllä mainitun oppimisen myötä päädytään siihen, että rasismin kohteena olevilla ihmisryhmillä on usein myös vastuunsa kohtelunsa syistä. Jos elät kuin sika, sinua pidetään sikana. Vihervasemmistolaisessa maailmankuvassa halutaan nähdä viattomia ihmisryhmiä pahempiensa keskellä ja joita vieläpä kiusataan. Kuvitelmaan kuulunee se illuusio, että vieras ulkonäkö tai pukeutuminen tms. on kaiken aiheuttanut. Vierastamistakin on, mutta jotta ihmisen oikeustaju sallisi epätasa-arvon rodun perusteella, se vaatisi vahvan sellaisen kasvatuksen, kuten aiemmin viittasin. Niin on aniharvoin. Vastapainona on kaikki muu, mitä yhteiskuntamme opettaa. Kun rasistisia rikoksia tapahtuu Suomessa niin kovin vähän ja nekin ovat pääosin humalassa tehtyjä (poliisien tilastot), ei meillä ole nähtävissä rasisteja juuri missään.
Silti meillä on äärioikeisto ja rasisteja nurkat täynnä. Joidenkin mielestä. James Hirvisaari puolusti vietnamilaisen perheen maassaoloa Keskustan ydinmailla ja nyt Keskustan äänenkannattaja viittaa Hirvisaareen äärioikeistolaisena. Tämä vain yhtenä esimerkkinä. Ymmärtänette, miksi on niin vaikea ottaa kaikkia vakavasti.
Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!
Antisemitismia meillä ei tunnisteta rasismiksi, koska se tottumus, kuin itsestäänselvyys. Jumalan sana.
Hirvisaari sanoi erään lehden haastattelussa: 'Enhän minä ole rasisti minähän olen kristitty.'
Olen lukenut erittäin paljon kristittyjä, eikä todellakaan naurata.
Ja kuitenkin toisaalta Juutalaiset tunnistavat antisemitimiksi monia sellaisia asioita jotka ei kuitenkaan sitä ole.
Missä ero?
Keskustalaisesta rasismista oiva esimerkki löytyy kansanedustaja Pirkko Mattilan itsensä laittama tieto vaalien alla.
Hänelle oli keskustan vaalityöntekijä nakannut suomenmaan jalkoihin, saatesanoilla. "Perussuomalaiselle lehmälle oikeaa lukemista."
Tälläistä suvaitsevaisuutta heiltä.
Olipa kyllä hieno ja puhdistava kirjoitus, toivoisin että täällä kävisi vilkasta keskustelua että juttu pysyy esillä. KANNATTAA muuten nostaa tämä esille aika ajoin.
Selitys löytyy omasta kirjoituksestani. Keskustapuolue (ei maalaisliitto) on aina myötäillyt taistolaisia ja vasemmistototalitarismia.
Rasismikorttia heilutetaan kyllä aivan liikaa.
Samoin heilutellaan myös Sarkasmi/huumori/ironia-korttia, ammattiloukkaantumis (=marttyyri)-korttia ja vihervasemmisto-korttia.
Ihan outoja ei ole myöskään Pilkunviilauskortit, joilla koitetaan vaittää musta valkoiseksi ja teko tekemättömäksi. Ne tosin liittyy läheisesti noihin huumori/sarkasmi/ironia-kortteihin mutta myös siihen, että laista tai koraanista otetaan katkelmia irroittaen ne asiayhteydestään ja väitetään niitä totuudeksi. Eikä sen jälkeen mukamas ymmärretä kokonaisuutta.
Yleistys-kortti on myös kovin tuttu, samoin vääristely-kortti.
Ota näistä pakan korteista sitten selvää.
Meillä täällä pohjoisessa on uskonliike joka tuomitsee kaikki muut helvettiin,uskonliikkeellä on vahva ote keskustassa, joka salonkikelpoisena hallituspuolueiden kanssa tuomitsee perussuomalaiset helvettiin.
Totean vänrikki Koskelan tapaan,"Ei ne mitään jyrää pysy paikallas vaan".
"Meillä täällä pohjoisessa on uskonliike joka tuomitsee kaikki muut helvettiin..."
Tai sitten tuo käsitys on syntynyt sinun korviesi välissä?
"Totean vänrikki Koskelan tapaan,"Ei ne mitään jyrää pysy paikallas vaan"."
Nyt sinä syyllistyit itse tuomiohenkiseksi. Rinnastit kepulaiset puna-armeijaan.
En suinkaan, valtaosa keskustalaisista on kunnon ihmisiä, samoin myös tässä uskonliikkeessä, mutta johto ja sen tiedotusväline Suomenmaa ohjaa mielipiteitä. Saammepa nähdä milloin Suomenmaa ja miten uutisoi jäsenensä ja tukijansa Arto Merisalon ja kumppaneiden saamat tuomiot johon kepulaistenkin vaatteet sotkeutuivat ainakin yhtävahvasti kuin kokoomuksella.Nuorisosäätiön asiat tulevat lähiaikoina tuomioistuimessa tapetille. Ihmeellinen hiljaisuus vallitsee.
Totuuden kanssa pärjää aina!
Matias oletko elänyt pitkään keskusta enemmistöisessä, Leastadiolaisessa ympäristössä?
Edesmennyt anoppini joutui tekemään 70-luvulla parannusta oletetusta smp:läisyydestä, sen perusteella kun vävyn tiedettiin olevan julkisesti Vennamolainen. Kelanauhurin edessä pyhäaamuna klo 03.30 paikallisen Srk:n johtokunnan edessä. Mitä tuolle nauhalle on tapahtunut sitä en tiedä.
Muutin itse ko.pitäjään 1.4.80. Huhtikuussa 80 keskustalainen valtuutettu ja piiritoimiston työntekijän tulivat toivottamaan tervetulleeksi pitäjään, pyytäen samalla puolueen jäseneksi.
Kieltäytyin kohteliaasti sanoen, tällä törmällä puhaltelee toisenlaiset tuulet. Minulle ilmoitettiin. "Kuule poika jos haluat elää ja yrittää x-kunnassa, apua et saa kuin keskustapuolueelta."
Valtuuston voimasuhteen olivat tuolloin 14kesk.muita yht.7.
Vuodet vierivät perustin yrityksen, laajentaen pitäjän yrityspohjaa, niin kuin elinkeinopolitiikan tavoitteena oli.
Jostain syystä kunnan yrittäjäpalkinto kierti koko 20vuotta jatkuneen yrittäjyyteni aikana allekirjoittaneen!
Tulin valittua kunnanvaltuustoon v.1984 vaaleissa, toimin yhtäjaksoisesti valtuutettuna 15v. kh. jäsenenä 12v. ja valtuuston varapj.2v. Kun kaikille muille vähintään 12v. rivivaltuutettuna toimineille haettiin kunnan taholta ansiomitallia itsenäisyyspäivänä, jostain syystä tuo renikka minulle jäi hakematta?!
Jos tälläinen käyttäytyminen ei ole rasismia, poliittisen vakaumuksen vuoksi, niin mikä sitten on?
Tarkennuksena sen verran. Muutin pois paikkakunnalta v.2000 ja jouduin hakemaan eroa valtuutetun tehtävästä paikkakunnalta poismuuton vuoksi!

Kommentoi 11 kommenttia