Yhteiskunnasta Muutama sana

Ikääntyvien työllisyys historiallinen

  • 55-64-vuotiaiden työllisyys noussut liki katkeamatta laman jälkeen.
    55-64-vuotiaiden työllisyys noussut liki katkeamatta laman jälkeen.
  • 55-64-vuotiaiden työttömyys alle keskiarvon.
    55-64-vuotiaiden työttömyys alle keskiarvon.

Elämä yllättää. Tilastokeskuksen tiedot paljastavat allekirjoittaneelle mielenkiintoisia kehityskulkuja, jotka eivät vastaa julkisen keskustelun sävyä.

 

55-64 -vuotiaista töissä on 58,2 %. Heistä vain 6,6 % on työttömänä. Ryhmän työllisyys on parantunut vuoden 1994 jälkeen jatkuvasti vuotta 2009 lukuun ottamatta. Mikään muu ikäluokka ei ole parantanut työllisyyttään lähellekään näin hyvin, yli puolella. Kaiken lisäksi ko. ryhmä on ollut kaikkien aikojen suurin suurten ikäluokkien takia. Niinpä ikääntyneitä on ollut viime vuosina töissä enemmän kuin koskaan. Ikäluokan sisällä toki työllisyys laskee 64-ikävuotta lähestyttäessä, mutta hurjalla täystyöllisyyden 80-luvulla koko ikäluokasta 41,9 % oli töissä (1989), kun nyt 64-vuotiaatkin ovat yhtä työllistettyjä.

 

Niinpä ikääntyneiden työttömyysaste on Suomen keskiarvoa alempi. Tasoa nostavat 15-34 -vuotiaiden ikäluokat. 15-24 -vuotiaiden työttömyys on karkeasti ottaen ollut koko 2000-luvun noin 20 % tasolla, kun kultaisella 80-luvulla se oli puolet siitä. Eipä se ole samalle tasolle muillakaan laskenut, mutta heidän työttömyys on selvästi vaatimattomampi 6,3 %.

 

Viisainta se aika olisi käyttää työn opiskeluun kuin odotteluun, jos töitä ei nuorelle asti riitä. Väkisinkin tulee mieleen, että pula työstä näkyy juuri nuorten jäämisenä kotiin odottamaan vuoroaan.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (16 kommenttia)

Käyttäjän katriinakajannes kuva
Katriina Kajannes

Yli 55-vuotiailla työttömyys on tunnetusti korkeampi kuin millään muulla ryhmällä. Tämä on suomalainen ilmiö. http://yle.fi/uutiset/ikaantyneiden_tyottomyys_kas...

Käyttäjän mikkokangasoja kuva
Mikko Kangasoja

Uutisessa on virhe. Pitäisi puhua 60-vuotiaista, eikä 55-vuotiaista. Toisekseen, tulee ottaa huomioon, että 55-64-vuotiaat ovat muita suurempia ikäluokkia, joten työttöminä heitä on samalla lailla määrällisesti enemmän.

Toimittajien tulisi opetella linkittämään lähteensä juttuihin:
http://www.tem.fi/julkaisut?C=98033&xmid=4913
http://www.tem.fi/files/35137/sihto.pdf

Lisäksi juttu oli valikoiva. Mm. jäi mainitsematta ylemmästä linkistä, että ikääntyneet ovat passiivisempia, mutta omatoimisuus tuo töitä samalla tavoin kuin nuorelle.

Pekka Heliste

Ei pidä uskoa kaikkea mitä lukee. Työttömyystilastot eivät ole enää aikoihin kertoneet todellisuutta työttömyydestä.

Yli 50-vuotiaita työttömiä oli TEM tilaston mukaan 106000 ja alle 25-vuotiaita vain 40000.

Silmänkääntötemppu syntyy seuraavasti:

1.julkisen sektorin työntekijöitä +50-vuotiaita on liki puolet ja se nostaa +50-vuotiaiden työllisyysastetta

2..pikäaikaistyöttömät siivotaan tyvoiman ulkopuoliseksi eli he eivät kuulu työvoimaan ja se laskee työttömyytsastetta
He ovat kuitenin työkkärissä kirjoilla työttömänä työnhakijana.

Kun työlisten määrää verrataan työvoimaan niin työlisyysaste näyttää huomatavan koekalta.

Jos todellinen työttömysaste ilmoitettaisiin niin se olisi +50-vuotiailla jotain30 %

Vain persu voi olla noin nenästä vedettävä

Käyttäjän mikkokangasoja kuva
Mikko Kangasoja

Älä uhoa tyhjällä kädellä.

Viittaamassani kaaviossa työllisiä verrattiin väestöön, ei työvoimaan.

Kohta 2 on tiedossa, kuten aiemmassa kirjoituksessani viittasin. Siitä huolimatta: työvoiman ulkopuolisten määrä 55-64-vuotiaiden ikäluokassa on ollut 24 vuotta noin 300.000. Se ei joka tapauksessa ollut kirjoitukseni pointti.

Kohta 1: puhut +50 ikäluokasta ja syyllistyt tilastoharhaan. Kuntapuolella työntekijöiden keski-ikä on 46. Ikäluokka, josta minä puhuin, oli 55-64. Siinä on yhdeksän vuoden heitto ja tässäkin tapauksessa pian keskiarvosta etäännyttäessä populaatio vähenee jyrkästi. Tämän tietäen tietää, että 50-54 välissä on aika monta työntekijää sinun laskuissa, mutta ne puuttuvat minun luvuista. Niinpä SE porukka ei sotke kaavaani, mutta sen myönnän, että 55-64-ryhmässä on silti julkisen alan porukkaa suhteellisen paljon (yht 150t ehkä, joka olisi kolmannes työllisistä). Silmänkääntötempusta kyse ei silti ole.

"Vain persu voi olla noin nenästä vedettävä"

Kokeile tunkion kourimista, kun aikuiseksi kasvaminen epäonnistui.

Käyttäjän mikkokangasoja kuva
Mikko Kangasoja

Tämä juttu liittyy Hesarin kolumniin, jossa todettiin Itävallan pistäneen nuoret halvalla ja valtion rahoilla töihin. Sanoisin, että parempi se kuin maata kotona. Oppiipahan edes työelämää, työn ja näkee muita, eikä ole tyhjän panttina.

Pekka Heliste

Palkka ei olekaan enää tärkeä ? Ihmisten pitää opetella elämään pyhällä hengellä kun persut ovat vallassa

Käyttäjän mikkokangasoja kuva
Mikko Kangasoja

Kuten tapanasi näköjään on: väärin taas. Raha tulee valtion kautta. Sinä tietenkin makaat mieluummin sohvalla? Toinen tekisi jotain, kuten hankkisi työkokemusta, jolla saisi töitä. Eikä menisi aika dokatessa.

Pekka Heliste Vastaus kommenttiin #8

Minä tosiaan makaan sohvalla, olen vanhuuseläkkeellä.
Työtä tuli tehtyä yli 40 vuotta ja monessa maassa,joten työelämää on tullut nähtyä muustakin kuin impivaaralaisesta näkökulmasta

ulf fallenius

No missäs se puuttuva melkein 42% on.Ellikkä ei nyt mikään loistotulos tämäkään jos vaan päältä 52% on työllistynyt.

Käyttäjän mikkokangasoja kuva
Mikko Kangasoja

Osa on jo eläkkeellä, osa työkyvyttömiä ja osa pitkäaikaistyöttömiä. Loistokkuus riippuu siitä, mihin vertaa. Taso on ainakin paras ainakin sitten 1989 ja edemmäksikin.

Käyttäjän mikkokangasoja kuva
Mikko Kangasoja

Ikääntyvien työllisyysasteen nousulla lienee yksi syy siinä, että väestön - lähinnä isotuloisemman - terveys paranee ja työssä voidaan olla pitempään. Tämä ilman yhtään eläkeiän muutosta. 55-59-ikäluokan työllisyys on korkea.

Pekka Heliste

Vuosien 1994 ja 2005 eläkeuudistuksissa julkisen puolen eläkeikiä nostettiin 63 vuoteen. Julkisella sektorilla oli paljon ammattikojtaisia eläkeikiä ja niinpä suurin osa jjulkisen sektorin työntekijöitä jäi eläkkkeelle. 55-60 vuoden iässä

Pekka Heliste

Noita 55-64-vuotiaita on Suomessa 788000.

Heistä töissä on 457000

Töissä olevista n 220000 on töissä julkisella sektorilla

Eläkkeellä on n 230000

Missä on n 100000 ???

ulf fallenius

Harmaassa taloudessa ehkä tai Espanjan aurinkorannoilla.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset