Yhteiskunnasta Muutama sana

Federalistien kabinettivallankaappaus

EU:n perustuslaki tyrmättiin kolmessa kansanäänestyksessä ja federalistien pelot toteutuivat toiveiden rapistessa. Tästä alkoi kuitenkin itsepintaisten liittovaltion kannattajien hiljainen ja hidas vallan haaliminen itselleen.

 

Demokraatiksi voinee kutsua sitä, joka ei etenkään suuria päätöksiä tee vastoin kansan tahtoa tai tietoa ja hakee päätöksillään nimenomaan kansan etua.  EU-federalistit päättivät tuoda EU-liittovaltion toteen pienin askelin ja vinoutunein positiivisin perusteluin, jotta kansalta ei tarvitsisi kysyä ja "tietoa" olisi muodollisesti kansallekin jaettu. Tärkein, etenkin Suomessa, on jäänyt kuitenkin joko sanomatta tai sitä ei julisteta ja siten herätetä ihmisiä: mikä on määränpää.

 

Jokainen ymmärtää, että hyvä johtaja kertoo mihin ollaan menossa ja miksi. Niin hävettävää kuin se onkin, se on Suomessa jätetty tekemättä. Federalistit tietävät kansojen vastustavan liittovaltiota, mutta eivät tiedä, kuinka perustella se niille. Tässä kohden olemmekin ikävän karikon edessä. Nenämme edessä ollaan tekemässä jotain suurta jota väitetään pieneksi. Federalistit eivät ole kyenneet keskustelemaan. Ylipäätään sen, että kansan keskuudessa moni epäilee jotain, tulisi saada valtaapitävät rehellisen keskustelun ääreen.

 

Tällä liittovaltioistumisen vähättelyllä ja kiertelyllä tehdään paha uskottavuuslovi tulevaisuuden poliitikkojen kannettavaksi. Tänäkin päivänä toistetaan kansan parissa tokaisua "väliaikaisesta" autoverosta, katteettomista lupauksista ruoan hinnan alenemiseksi EU:ssa, Suomesta jäsenmaksujen nettosaajana ja niin edelleen. Mikään ei unohdu ja mikä pahinta, historiaa voidaan kaivella ja löytää lisää ikävää muisteltavaa. Nykyinen federalistien johtamistapa pahentaakin ryöppynä poliitikoiden kyseenalaista mainetta kunnian kustannuksella. Tilannetta pahentaa eurokriittinen puolue, jonka kaikki tunnistavat, ja netti parantuneine vapaine tiedonvälityksineen. Vielä hankalampi käsiteltävä on se, että ainakin jotkut kansalta luvatta tehdyt päätökset on nähtävissä virheinä. Monen, kuten allekirjoittaneen, mielestä euro oli virhe. Maksoiko se Lipposelle poliittisen uran? Montako työpaikkaa se on vienyt?

 

Markkinoinnissa tiedetään, että tehdyistä virheistä sana kiirii paljon kauemmaksi kuin onnistumisista. Tähän uuniin pusketaan nyt pökköä olan takaa.

 

Voidaan kysyä, onko EU tuhoamassa itseään ohittamalla kansan liittovaltiohankkeessaan? EU-kriittiset saavat lisää jalansijaa ja niin tekojen kuin sanojenkin uskottavuus on monen silmissä heikoissa kantimissa. EU-eliitin älyllinen epärehellisyys nykyisen talouskriisin syistä vie heidät vääriin ratkaisuihin. Koska EU:n asema on kansojen keskuudessa huomattavasti kyseenalaisempi kuin kansallisvaltioiden, on eliitillä paine puolustaa instituutiotaan. Puolustamiseen on helppo tie ollut jo mainittu älyllinen epärehellisyys, optimismi realismin sijaan ja pelkästään EU:ta tukevien näkökulmien kritiikitön esiin tuonti.

 

Ylipäätään johtajan ei pitäisi ripustautua mihinkään idealismiin. Kliseinen, mutta osuva esimerkki on Neuvostoliitto. Jos EU:n ja euron perusteet eivät olekaan yhtä heppoiset, niistä pitäisi silti keskustella rehellisesti ja avoimesti. Se on välttämätön ehto onnistumiselle, jolloin teot rakennetaan kattavammin useampien näkökulmien pohjalta. Jos liittovaltio ei ole paras ratkaisu tavallisille ihmisille, sitä ei tule valita.

 

Minä en usko liittovaltioon vaan ihmisten vapauteen ja vastuuseen omista asioistaan. Mitä vapaus ja vastuu sitten käytännössä mielestäni tarkoittavatkin, ehkä jatkan siitä myöhemmin.

 

Pohdintojen tukena oli: Euron tulevaisuus, sivut 88-90.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (11 kommenttia)

Käyttäjän mikkokangasoja kuva
Mikko Kangasoja

Hyvä paneelikeskustelu eurosta:
http://www.katsomo.fi/?progId=343868

(Wahlroos, Lepomäki, Tuomioja, Kanniainen, Sasi)

Oikeastaan herkullinen ja mukaansa tempaava keskustelu... Wahlroos vitsailee antaumuksella.

Käyttäjän AnttiHanelius kuva
Antti Hanelius

Euroopan liittovaltio tulee väistämättä, se on ainoa luonnollinen ja väistämätön kehitys EU:lle. Maailmassa tulee olemaan ainakin neljä selvää napaa, Kiina, USA, Venäjä ja Euroopan liittovaltio. Myös Etelä-Amerikassa tulee tapahtumaan vastaava kehitys, mahdollisesti myös Afrikassa.

Euroopan Hiili- ja teräsyhteisön perustamisesta 1952 lähtien kehitys on kulkenut hitaasti mutta varmasti kohti suurempaa ja syvempää yhdistymistä. Pankkiunionin jälkeen tulee verojen harmonisointi, yhteinen ulkopolitiikkaa saa Ukrainen tapahtumien jälkeen kokonaan uuden painoarvon ja näin lähestytään askel askeleelta itsestään selvää lopputulosta - liittovaltiota.

Voi olla, että nykuinen valtaapitävä sukupolvi yrittää vielä hangoitella vastaan, mutta nousevat sukupolvet vievät taatusti asian päätökseen. Suomen kaltaisella pienellä ja viennistä täysin riippuvaisella maalla ei ole mahdollisuutta jättäytyä tuon kehityksen ulkopuolelle mikäli se halua taata kansalaistensa turvallisuuden ja hyvinvoinnin.

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen

"Euroopan liittovaltio tulee väistämättä"

Ei onnistu, samaa haihattelua kuin eurokin.

Käyttäjän AnttiHanelius kuva
Antti Hanelius
Käyttäjän mikkokangasoja kuva
Mikko Kangasoja

"Suomen kaltaisella pienellä ja viennistä täysin riippuvaisella maalla ei ole mahdollisuutta jättäytyä tuon kehityksen ulkopuolelle mikäli se halua taata kansalaistensa turvallisuuden ja hyvinvoinnin."

Esitit yllä väitteen. Kerro perustelut, niin alat keskustelemaan julistamisen sijaan.

Käyttäjän AnttiHanelius kuva
Antti Hanelius

Yksi on ylitse muiden, Suomen maantieteellinen sijainti. Se yksin on riittävä perustelu osallistua liittovaltioon johtavaan kehitykseen. Enkä minä julista, totean vain, että koko prosessi Hiili- ja teräsyhteisöstä nykytilaan on ollut asteettaista kulkua liittovaltioksi, enkä näe syytä, miksei se jatkuisi. Ei enää yhdenkään valtion etupiirissä vaan liittovaltion osavaltiona. Pienten kansallisvaltioiden aika oli ja meni.

Käyttäjän mikkokangasoja kuva
Mikko Kangasoja

Sinulla on näköjään tapana perustella varsin ylimalkaisesti, jos ollenkaan. Se ehkä toimii kahvipöydässä, muttei netissä. Miksi sijainti on riittävä peruste liittovaltiolle?

Kansallisvaltiot eivät kuole. Jo organisointisyistä Suomi säilyy omana valtionaan.

Liittovaltion osana maksamme muiden virheet ja huolettomien velat. Otamme myös vastaan lakeja, jotka ovat haitaksi. Näin on jo nyt.

Ilmeisesti uhraat talouden ja päätösvallan omiin asioihimme pelkästään turvallisuuden uhkakuvien takia?

Käyttäjän AnttiHanelius kuva
Antti Hanelius

Tapanani ei ole spekuloida tulevista tapahtumista niiden yksityikohtiin mennen. Minä, sen enempää kuin kukaan muukaan, ei voi niistä muuta kuin jossitella. Menneet taas ovat menneitä, eivätkä sen kummemmin ennakoi tulevaa.

Mitä Suomen turvallisuuteen tulee, en luota Venäjän tulevan käyttäytymisen olennaisesti poikkeavan sen vuosisataisesta historiasta. Siinä katson menneiden ennakoivan tulevaa historiallisena jatkumona. Ukrainan nykytila on siitä vankka tosite. Mielestäni ainoa tapa varautua Suomen säilymiseen länsimaisena demokraattisena yhteiskuntana on syvä liittoutuminen muun Euroopan kanssa. Pelkkä NATO-liittoutuminen ei sitä takaa, mutta Euroopan liittovaltio takaa. Enkä näe siinä mitään etujemme "uhraamista", ajatus on minulle täysin vieras.

Käyttäjän mikkokangasoja kuva
Mikko Kangasoja

Ollet tietoinen, että demokratia ei ole itsestäänselvyys edes länsimaissa. EU:ta johtaa komissio, jota ei ole vaaleilla valittu. Toinen tärkeä elin on Euroopan unionin neuvosto, joka koostuu kyllä vaaleilla valituista ministereistä, mutta on vain yksi päättävä elin. Kun annamme valtamme asioihimme koko muulle Euroopalle, on selvää, että sananvaltamme kärsii. Saamme kyllä vaikutusvaltaa muiden asioihin, mutta omien kustannuksella. Joskus siitä on toki hyötyäkin, mutta ei pidä ajatella, että olisimme muita parempia vaikuttamaan, jos sitä ei voi osoittaa selkeästi.

Rautalangasta vääntäen liittovaltio uhraa meidän edun yhteisen ja vaikutusvaltaisemman maan edun vuoksi. Analoginen vertaus voisi olla, että sinut ja minut pistettäisiin juoksukilpailuun samoilla säännöillä. Jos se olisi vain harraste, siinä ei olisi ongelmaa, mutta oikeassa elämässä häviämme.

Niin on jo nyt. Samoilla säännöillä toimiva euro on meille liian kallis, kuten oli euron edeltäjään sidottu markkakin. Uhraamme kykyämme myydä ulkomaille korkean hinnan takia, eikä siinä ole mitään epäselvää. Näin on tiedetty käyvän. Toisekseen, miksi kansat eivät voisi päättää omista asioistaan? Yhteisesti voitaisiin sopia vain tarpeellisista asioista, eikä monetkaan asiat sellaisia ole.

On kylläkin helppo todeta, että jos et näe mitään uhrauksia vielä tänäkään päivänä, et tule niitä näkemäänkään. Et halua.

Käyttäjän AnttiHanelius kuva
Antti Hanelius

Austraalia, Brasilia, Intia, Kanada, Saksa, Sveitsi (valaliitto jossa on neljä virallista kieltä!), Yhdysvallat, siinä malliksi muutamia liittovaltioita sitä pelkääville. Jos yli miljardin asukkaan ja ties kuinka monen kielen Intia toimii, niin miksei Eroopan liittovaltio toimisi? Voi olla, että kaikki EU:n nykyiset jäsnenet eivät liittovaltioon yhtyisi, mutta kovin moni tuskin hyppäisi pois. En todellakaan ymmärrä, miksi joku katsoo, ettei Suomen tulisi olla osa Euroopan liittovaltiota vaan jäädä yksin sen ja Venäjän väliin.

Maailmantalous nousee väistämättä nykytilasta, ja siitä hyötyy nimenomaan Suomi, joka elää viennistä. Suomalaisten itsensä on pidettävä huoli siitä, että maa sopeutuu uuteen globaaliin maailmantalouteen, jossa selviytymisen pelikortit jaetaan uudelleen. Edes jäsenyys liittovaltiossa ei sitä automaattisesti takaa, kuten ei takaa muissakaan liittovaltioissa. Liittovaltiossa olemme osa yhdestä suuresta maailmanmitan toimijasta, joka on kaikilla mittapuilla mitattuna tasavertainen niin Venäjän kuin Kiinan, Yhdysvaltojen ja muiden suurten toimijoiden kanssa.

Käyttäjän mikkokangasoja kuva
Mikko Kangasoja Vastaus kommenttiin #10

Vastasin jo toisaalle eritellen, että mainitsemasi liittovaltiot eivät ole vertailukelpoisia: kulttuuri, kieli ja maantiede pitävät yhtä. Sveitsiläisistä muuten 60 % puhuu saksaa ja 20 % ranskaa.

Liittovaltiolla ei ole viennillemme auttavaa merkitystä. Jos on, osoita se. Älä toista eliitin mantroja vaan konkretisoi.

Kuules, maailmantalous on kasvanut vuoden 2009 puolesta välistä alkaen 2-5 % vuodessa. Maailmalla siis pyyhkii hyvin. Euroopalla ei.

http://www.economist.com/news/economic-and-financi...

Et ymmärrä liittovaltion vastustajia, koska et kuuntele heitä.

Iso-Britannia, Tanska ja Ruotsi eivät liittovaltioon ainakaan lähde. Sillä he välttyvät yhteisiltä veloilta, heikompien maiden ja Saksan pankkien tukemiselta sekä komission lisääntyvältä aiheettomalta holhoamiselta. Hollantikaan ei mukisematta liity. Iso-Britannia voi erota jopa koko Unionista. Liittovaltiosta jäävät siten pois pohjoisen maat. Suomen kohtaloa on vaikeampi arvata.

Suomi tarvitsee nyt halvemman valuutan, jotta pääsee Ruotsin kanssa kilpailussa samalle viivalle, kuten aina ennen on ollut.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset