Yhteiskunnasta Muutama sana

Näin voitat väittelyn

  • Linnunpelätin (Wikipedia).
    Linnunpelätin (Wikipedia).

Väittelyissä esiintyy tunnetusti argumentointivirheitä. Jos tietää, mitä virheet voivat olla, osaa välttää niitä ja löytää virheitä muiden perusteluista. Ehkä jopa väittelyä tärkeämpää on, että osaisi perustella itselleen asiat oikein. Hyvä argumentointi koostuu kahdesta osasta: 1) väitteestä ja 2) perusteluista.

 

Esa Saarinen tiivisti ansiokkaan selkeästi kymmenen yleistä argumentointivirhettä Filosofia-kirjassaan 1994. Saarista mukaillen, tässä keinoja löytää virheitä vastaväittelijän perusteista:

  1. Kehäpäätelmä: väite on perusteluna. Kuuluisin esimerkki tästä on väite, että Pyhä Kirja on totta, koska se on Jumalan sanaa. Pyhä Kirja on Jumalan sanaa, koska se niin väittää.
  2. Ristiriita: esimerkiksi väitteen seuraukset sulkevat toisensa pois, eivätkä täten voi olla totta samaan aikaan. "Rane heittää pallon Villelle, niinpä molemmilla on pallo."
  3. Asioiden ja henkilöiden sekoittaminen keskenään. Väite on totta tai ei sen perusteella, kuka väittää, mutta ei asian perusteluiden pohjalta. Tyypillistä on vedota auktoriteettiin.
  4. Epämääräiset ja ylihienot sanat ja väitteet. Tietämättömyys, epärehellisyys tai salaamisen halu, saatetaan kätkeä niiden avulla savuverhon taakse.
  5. Kohtuuton yleistys. Väitettä perustellaan vinoutuneilla ja liian harvalukuisilla esimerkeillä ja otoksilla, jotta väitteeseen voisi luottaa. "Kävin Espanjassa ja siellä satoi kokoajan. Espanjassa sataa kokoajan." Tilastoja kovin mielellään raiskataan tulkitsemalla tällä tavoin. Tilasto voi myös olla vinksallaan.
  6. Sokea periaatteellisuus. Harvoin mikään periaate tai ideologia pätee ihan kaikissa tilanteissa. Kirjaimellinen lain noudattaminen voi joskus jopa tappaa.
  7. Liika yksinkertaistaminen. On havainnollista yksinkertaistaa, mutta mutkia ei saa oikoa liikaa.
  8. Vertaus ei toimi. Väitteitä havainnollistetaan usein vertauksin, mutta ne eivät päde, jos eivät vastaa toisiaan riittävästi.
  9. Keskustelu ajautuu sivuraiteille. Tätä tapahtuu hyvin usein Puheenvuorossakin. Jonkun, kuten poliitikon, etu voi olla, ettei itse asiasta keskustella ja hän ohjaa muiden (median) huomion sivuun. Myös toimittajalla voi olla oma "agenda".
  10. Mielipiteesi kärjistetään irvikuvakseen. Niin sanottu olkinukke, linnunpelätin. Käytännössä suuhusi on pistetty sanoja, joita et ole koskaan sanonutkaan. Väittely ei jalostu, jos väitellään olkiukkojen kanssa, eikä todellisia mielipiteitä haluta nähdä. Hyvä vitsi ei välttämättä ole hyvä väite.

Wikipediasta voi perehtyä lisää. Kun osaa perustella asiansa kotona ja työpaikalla, saa vakuuttavuutta. Muiden päättelyvirheiden huomaaminen voi pelastaa kaikkien työpaikan. Nyt ei muuta kuin bongaamaan vaikkapa poliitikoiden argumentointivirheitä. Niitä voi linkittää tänne.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

3Suosittele

3 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (20 kommenttia)

Käyttäjän VelluHeino kuva
Vellu Heino

"Kun osaa perustella asiansa kotona ja työpaikalla, saa vakuuttavuutta."

Minusta tämä on suurin ongelma keskusteluissa. On todella helppo perustella jokin asia ideologialla ja kertoa sen olevan jotenkin tai,että näin se pitää olla,koska muuten se ei toimi.

Jos puhe on vaikka ihmisten yhteiselämästä niin oikeastaan kaikki perustelut voidaan ohittaa kunhan talous toimii. Jos kyse on nälästä niin oikeastaan kaikki perustelut voidaan ohittaa kunhan talous toimii.

Sellainen aivan selkeä perusta puuttuu keskusteluista ja kaikki lilluu jonkun aatteiden varassa. Kuten vaikkapa tuo yhteiselämä luonnistuu ja nälkäkin poistuu kunhan talous toimii. No näinhan asia ei ole..yhteiselämä luonnistuu jos jonkinlaista veljeyttä tunnettaan ja nälkä poistuu vain syömällä.

Lähestyin asiaa nyt näiden argumenttien kautta..hieman ehkä huonosti kylläkin.

Käyttäjän mikkokangasoja kuva
Mikko Kangasoja

Kyllähän se noin usein menee. Mielestäni takana on se, että keskustellaan liian vähän. Joku väittää jotain ja muut nyökkäävät. Se johtaa siihen, että kevyet ideologiat jyräävät. Kyseenalaistavia kysymyksiä katsotaan alta kulmien ja tapetaan keskustelu.

Tämä juontuu mielestäni vielä siihen, kun Suomessa ei opeteta väittelemään. Siksi ei osata ottaa vastaväitteitä vastaan, saati esittää niitä rakentavaan sävyyn. (No, osaanhan sitä monikin, mutta parannettavaa on mielestäni paljon.) Niinpä moni ei uskalla väittää yhtään mitään julkisesti. Seilatkoon sitten oman firman laiva kaikki karikot.

Käyttäjän VelluHeino kuva
Vellu Heino

Tuossa selityksessäsi voi olla kyllä perää.

Käyttäjän mark01toivonen kuva
Markku Toivonen

Miksi väittely pitäisi voittaa? Mielipiteen ilmaisu lienee useimmille tärkein syy osallistua keskusteluun. Joskus varmaankin myös oppiminen ja perehtyminen muiden ajatteluun. Seuraan erityisellä mielenkiinnolla poliitikkojen ulosantia.

Kukin katsoo itsensä ja samanmieliset yleisesti ottaen väittelytilanteessa voittajaksi ja eri mieltä olevan vastapuolen samanmielisten kanssa häviäjäksi. Argumentaatiovirheet, joilla on hauska pelata bullshit bingoa vaikkapa Puheenvuoroa lukiessa, ovat toki hauskoja ja hyödyllisiä osoittaa. Argumentaatiovirheellä lyöminen on toisaalta vähän kuin Raamatulla päähän lyömistä.

Montako argumentaatiovirhettä tähän kommenttiin sisältyi? Papukaijamerkki eniten löytäneelle!

Käyttäjän mikkokangasoja kuva
Mikko Kangasoja

Jep, äärimmäisen harvoin mielipiteet muuttuvat faktojen muuttuessa tai lisääntyessä. Julkisiin julistuksiin naulattu ego on faktoja vahvempi.

Itsellä on sellainen nyrkkisääntö, että jos toisen argumentti närästää, siitä voi löytää virheen. Jos ei älyllisellä rehellisyydellä löydy, voi olla syytä katsoa peiliin.

Koen, että argumentointivirheistä kannattaa naputtaa, jos niitä vastaansa saa. Kyse on siivoamisesta. Uskon keskustelun laadun ajan saatossa paranevan, kun keskustelijat oppivat välttämään heittoja, joista saa heti sangollisen kuraa niskaansa. Uudet polvet omaksuvat uuden omaksutun kulttuurin vuorollaan "wanhoilta". Netti on siitä "puhdistava" kokemus, että täällä saa kriittisen palautteen suoraan ja koreilematta, jos syytä on. Sisään päin lämpiävä sisäpiiri ei samaan pysty.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Vastaväittelijäsi silmissä et juuri koskaan voi voittaa häntä väittelyssä.
Väittelyyn osallistuminen jo implisoi, että molempien osapuolten kannat sekä näkemykset ovat lukkoon naulittuja.

Ainoastaan ulkopuoliset tarkkailijat voivat havainnoida kumpi osapuoli on selvinnyt väittelyssä voittajana. Mutta hekään harvoin ovat puolueettomia, ellei sitten ole kyseessä anglosaksisen kouluopetuksen mukainen järjestetty debatti, jollaisilla sikäläisessä kulttuurissa harjoitetaan oppilaita argumentointiin. Suomessahan moista oppiainetta ei olekaan kouluissa.

Käyttäjän mikkokangasoja kuva
Mikko Kangasoja

Kyllä. Väittelyssä testataan perusteluita, joita voi sitten myöhemmin kammarissa miettiä tarkemmiksi. Joskus harvoin joku kääntää takkinsa huomattuaan erheensä.

Kuten yllä viittasin, jo oman pohdiskelun siivoamiseksi olisi hyvä opettaa argumentointia jo koulussa. Kun kaikki tietäisivät kirkkaana yleisimmät virheet, eivät useimmat edes uskaltaisi sellaisilla koettaa ratsastaa.

Käyttäjän grohn kuva
Lauri Gröhn

Typerysten kanssa väitellessä ei säännöistä ole apua.

Käyttäjän moro kuva
Markku Tyry

"Typerysten kanssa väitellessä ei säännöistä ole apua."

Taas se Lauri menee henkilökohtaisuuksiin... (Ty)pe(ry)sten.
Kyllä minä taas mieleni niin pahoitin.

Gröhn on luonteeltaan tosikko, mutta kaikkia tarvitaan.

Käyttäjän mikkokangasoja kuva
Mikko Kangasoja

"Typerysten kanssa väitellessä ei säännöistä ole apua."

Eipä ole ei. Jääriä tulee vastaan. Ajattelen, että itse kullakin keskusteluun osallistujalla on vastuu keskustelun tasosta. Ei vain omien väitteiden myötä vaan haastamalla heikot perusteet. Jos "ilmatilaa" pitävät vapaasti hallussa huligaanit, voi kysyä onko se kenenkään etu. Vaikenijoiden on turha valittaa tasosta, jos eivät itse ota keskustelun tasosta vastuuta.

Martti Laines

Lauri esitti 1) väitelauseen. Nyt jäämme odottamaan päteviä 2) perusteluita.

Käyttäjän grohn kuva
Lauri Gröhn

Yli 20 vuoden keskustelukokemukset. Kautta aikojen typeryksiä on ollut framilla enemmän kuin fiksuja.

http://www.kolumbus.fi/lauri.grohn/yk/inet/vanhat/...

Käyttäjän Timoteus kuva
Timo Huolman Vastaus kommenttiin #11

Avitan Lauria hieman hieman 2. portaan kanssa?

Lauri Gröhn kirjoituksesta lainattua.

"Kuitenkin tiedän, että porukka on erittäin fiksua ja
sillä olisi monipuolista annettavaa (ja saatavaa) jos vain...

(Lauri Gröhn 1989)"

Siis typeryksiä vai erittäin fiksuja?

Käyttäjän grohn kuva
Lauri Gröhn Vastaus kommenttiin #16

KIrjoitin:

Osittain ehkätästä syystä taulujen käyttäjiksi
jää tai valikoituu henkilöitä, joiden keskustelu on
huulen-heiton tasolla ja sitten ollaankin kehässä.
Kuitenkin tiedän, että porukka on erittäin fiksua ja
sillä olisi monipuolista annettavaa (ja saatavaa) jos vain...

Käyttäjän mikkokangasoja kuva
Mikko Kangasoja Vastaus kommenttiin #11

Wow, 1989. Awesome. Aika pessimistisen kuvan tuo viesti antaa. Jää fiilis, että toivoa ei ole. :)

Mielestäni kuulijan halu ymmärtää puhujaa aidosti, on keskustelun toimivuuden ytimessä. Ilmoitustauluilla eleet ja äänen sävyt jäävät huomiotta, niinpä tulkinnat kärjistyvät. Välittömän korjaamisen tai tarkentamisen mahdollisuutta ei myöskään ole, jolloin keskustelu on hidasta ja edelleen helpommin kärjistyvää.

Käyttäjän Timoteus kuva
Timo Huolman

"2. Ristiriita: esimerkiksi väitteen seuraukset sulkevat toisensa pois, eivätkä täten voi olla totta samaan aikaan. "Rane heittää pallon Villelle, niinpä molemmilla on pallo.""

Näennäinen ristiriidattomuus taas on salakavalaa, se liittyy neloseen, eli jätetään asioita kertomatta syystä tai toisesta.

Näennäisesti ristiriidaton tuloshan olisi, että pallo on Villellä.

Vaan entäpä jos Ranella alkujaan olikin kaksi palloa, ristiriitainen väite onkin totta, vain perustelultaan puutteellinen,
kun taas näennäisesti ristiriidattoman väitteen esittäjä "valehtelee".

Tyypillisesti käryn käydessä vedotaan tietämättömyyteen sellaisenkin henkilön tapauksessa jolle tiedon olettaa olevan osa yleissivistystä:
En tiennyt että Ranella oli kaksi palloa syystä että...

Eläviä esimerkkejä toiminnasta näemme alvariinsa päivän politiikassa, valitettavan usein ylimmän johdon suusta.

Käyttäjän mikkokangasoja kuva
Mikko Kangasoja

Hyvä pointti - ja täyttä totta etenkin politiikassa. Jos joku ylipäätään joutuu liriin ja asettelemaan sanansa hyvin tarkkaan, välttäessään valehtelua hän saattaa käyttää esim. tuota hyväkseen. Vähän saman tyyppinen oli mielestäni kuuluisa Risto Rytin sopimus natsi-Saksan kanssa.

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen

Suomen ja EKP:n taloutta käsittelevissä keskusteluissa eurofantsuttelijat ovat kyllä heikoilla ja lähinnä vääristelyillä muutama euron puolustaja pystyy pitämään keskustelua yllä.

Käyttäjän mikkokangasoja kuva
Mikko Kangasoja

Välillä tuntuu, että politiikan polttoaineena ovat epäloogiset perusteet. Ikään kuin valtiovalta olisi valjastettu valtaapitävien poliitikoiden uran edistämiseen ja julkisuuden hallinta (manipulointi) olisi vain yksi väline sitä varten.

Organisaatioissa aina kilpailevat oma ja yhteinen etu. Jos oma etu voittaa, organisaatio lahoaa tai romahtaa.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset