Yhteiskunnasta Muutama sana

Järkeä keskusteluun uskonnosta

Uskonnosta kinasteleminen on helppoa, koska sen tärkeimmistä termeistä ei usein ole yhteisymmärrystä. Tässä on yksi yritys määritellä niitä.

 

Usko (kohteena uskonto) on henkilökohtaista vakaata luottamusta valikoituihin kehotuksiin ja väittämiin. Ne voivat olla alkuperältään jonkun saamaa subjektiivista tietoa ilman, että hän voi niitä varsinaisesti todistaa. Tieteen löydöt vähentävät tarvetta pelkkään uskonvaraisuuteen.

 

Uskonto on uskon kohde, kokoelma kehotuksia ja väittämiä, joista tärkein on väittämä ylimaailmallisen energian, voiman tai jumalan/jumaluuksien olemassaolosta. Uskonto on kiistelty käsite.

 

Kulttuuri on usein kietoutunut uskontoihin. Vanhoja arjesta opittuja käytännön tapoja on ”uskonnollistettu”. Se on ongelma, koska samat tavat eivät aina toimi toisenlaisessa ympäristössä. Näin uskonto kuitenkin valtasi aiemmin alaa kulttuurissa. Nyt tiede valtaa alaa uskonnolta. Kun arjen ratkaisuja oli pyhitetty, eikä alkuperäisistä syistä ratkaisuihin ollut tietoa, tavat istuivat hyvin uskonnon sisään. Huomattava on, ettei uskontojen ja muun yhteisön välillä ollut alussa selkeitä rajalinjoja. Mitä vähemmän oli tietoa, sitä enemmän turvauduttiin jumaliin neuvonantajina.

 

Kirkko ja kirkkokunta ovat työkaluja uskonnon ylläpitoon ja edistämiseen. Tämä on erittäin tärkeä ero ymmärrettäväksi. Jos kirkko toteuttaa uskontoa huonosti, se ei yksioikoisesti ole uskonnon syy, eikä uskonto ole itsensä huono toteuttaja. Uskonto voi altistaa kirkon virheisiin, mutta se tulisi voida osoittaa.

 

Pyhä kirja on kokoelma kirjattuja kehotuksia, väittämiä ja usein tarinoita. Raamattu on historiankirjoitus, arkinen tapaohje ja ”arjen yläpuolisten asioiden” opas. Kaikki kirjattu pyhittyy ja ”jäätyy”. Jos kirjoituksia ei ole perusteltu, jää paljon varaa tulkitsemiseen. Ajan sekä kielen muuttuessa niitä on siksi vaikeampi ymmärtää ja soveltaa.

 

Jumala, tuo jatkuvien kiistojen ja väärinymmärryksen lähde. Jumala on monoteistinen faarao Akhenatenin hankkeesta polveutuneissa juutalaisuuden, kristinuskon ja islamin jumalakäsityksissä. Keskustelussa on hyvä ymmärtää, kuinka lukuisin eri tavoin jumaluuksia voi ymmärtää. Juutalaisuus oli alussa monolatrinen, eli kielsi muiden kuin yhden jumalan palvonnan, muttei olemassaoloa. Henoteismissä muitakin jumalia sai vielä palvoa. Mainittujen jumaluskojen alkusysäyksenä lienee ollut polyteismi, eli usko useisiin jumaliin ilman pääjumaluutta.

 

Panteismi tunnustaa yhden jumalan, joka on kaikkialla. Kun teismi eroaa siitä uskolla persoonallisuuden omaavaan jumalaan, panenteismi eroaa uskomalla jumalan olevan vielä maailmankaikkeuden ulkopuolellakin. Panteismi ja panenteismi voidaan tulkinnasta riippuen katsoa ateistisiksi (vrt. teisti), kun henkilöitynyttä persoonallista jumalaa ei ole. Deismi todistelee yksijumaluutta järjen, ei subjektiivisten kokemusten kautta. Dualistinen usko käsittää kaksi vastavoimaa lisäten jossain uskonnoissa persoonallisen hyvän jumalan rinnalle pahan vastustajan. Dualismia edustavat taolaisuus, gnostilaisuus, zarathustralaisuus ja manikealaisuus. Joitain Saatanan roolia korostavia kristinuskon lahkoja voinee pitää dualistisina. Jotkut syyttävät kristinuskoa triteistiseksi kolminaisuususkon takia.

 

Keskustelussa uskonnosta onkin hyvä tarkistaa, mistä aikoo puhua. Länsimaissa uskonto helposti samaistetaan tunnetuimpiin: kristinuskon, juutalaisuuden ja islamin pääsuuntauksiin. Se on kuitenkin virhe.

 

Lähteet apuna: Wikipedia: Usko, Uskonto, Jumala, Monoteismi, …

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (11 kommenttia)

Käyttäjän jarmonahkamaki kuva
Jarmo Nahkamäki

Isä, Poika ja Pyhä Henki - siinä uskon perusta.

Alussa maa oli autio ja tyhjä. Jumalan henki liikkui vetten päällä. Tulkoon valkeus ja valkeus tuli.

Käyttäjän vylitalo kuva
Ville Ylitalo

En löytänyt argumenttia aloituksesta. Arvioin, että uskontoon liittyvä keskustelu ei tule merkittävästi muuttumaan tämän kirjoituksen ansiosta. Jotkut aiheet ovat sellaisia, joista ei saa edes ahkeran käsitteenmäärittelyn jälkeen kovin rakentavia keskusteluja aikaiseksi.

Käyttäjän mikkokangasoja kuva
Mikko Kangasoja

Argumenttina itse kirjoitukseen voi nähdä kritiikin uskontokeskustelujen tasoa kohtaan.

"uskontoon liittyvä keskustelu ei tule merkittävästi muuttumaan tämän kirjoituksen ansiosta"

Arviosi on luultavasti melko oikea jo siitä syystä, ettei yksi blogisti sotaa voita. Se ei kuitenkaan ole minulle syy olla kantamatta omaa pientä korttaan kekoon. Väitän kyllä, että jos em. määritelmät olisivat hallussa, keskustelu olisi hedelmällisempää, kun osapuolet tietävät edes jotenkuten mitä milläkin termillä tarkoitetaan. Tyypillistä on puhua uskonnoista ja mielessään ajatella kristinuskoa tai enintään islamia. Nämä ovat kuitenkin vain kaksi monista ja jakautuvat vielä moniin ryhmiin.

En tiedä saako kovinkaan monista keskusteluista rakentavia. Pääsyy saattaa olla ego, joka keskusteluissa nousee tärkeimmäksi puolustamisen kohteeksi.

Käyttäjän eiltanen kuva
Eero Iltanen

Eikös meillä ole ihan valtakunnansyyttäjän näkemys siitä, että uskontokeskustelussa ns. järkiperusteilla ei ole merkitystä?

Käyttäjän magi kuva
Marko Grönroos

Näkemys taitaa olla ihan järkevä, muuten oikeusistuimet joutuisivat pohtimaan samantyyppisiä teologisia kysymyksiä kuin mitä pohditaan teologian dogmatiikassa tai islamilaisten lakimiesten toimesta. Jotta teologiset näkökohdat tulisi täysin huomioitua, oikeusistuimen päätöksen pitäisi olla oikeaoppinen fatwa.

Käyttäjän pasipulkkinen kuva
Pasi Pulkkinen

"...Palataan (ihmis)esihistorian alkuaikoihin. Esimerkinomainen kehityskulku:
Ennen ihmisien(urosten) välistä yhteistyötä suurin, vahvin, komein, paras ravinnonhankkija, kovin tappelija vei kaikki naaraat. ”Heikot” urokset saivat vain ”jämät”. Taistelussa naaraista pienempien, heikompien uroksien mahdollisuus oli yhteistyössä. Lauma pieniä uroksia voittaa suurimmankin kilpailijan.
Ennakkoehto yhteistyölle oli kuitenkin motivaatio eli palkintona mahdollisuus lisääntyä. Jo aikaisessa vaiheessa kulttuurin kehityksessä lisääntymismahdollisuuksia tasattiin yhteisöjen sisällä. Tämä lisääntymismahdollisuuksien ”demokratisoituminen” ilmeni hyvin erilaisina tapoina, käyttäytymissääntöinä ja geeniperäisinä reaktioina (Suuri osa ominaisuuksista on ”ihmistä” vanhempia). Esimerkiksi ”syrjähyppyjen” paheksunta (tapa), avioliitto(sääntö) ja mustasukkaisuus (geneettinen ominaisuus).

Mitä suurempi yhteisö, sitä paremmin se selviytyy taistelussa resursseista. Organisoitunut yhteisö kykenee käyttämään resurssejaan tehokkaammin, on nopeampi reagoimaan ja pärjää taistelussa siksi paremmin. Organisoitumisen ennakkoehto on kuitenkin se että samoilla geeneillä täytyy pystyä johtamaan joukkoja ja alistumaan käskyihin.
Periaatteessa yksilön on kyettävä ja pyrittävä johtajuuteen mutta myös kyettävä noudattamaan käskyjä jotta organisoituminen mahdollistuisi. Tämä johtaja/alistuja ominaisuuspari tuo mukanaan mielenkiintoisia lisäominaisuuksia ihmisen käyttäytymiseen ja kulttuuriin. Johtajiksi pyrkijöitä riittää, joten miksi johtajan sanaan uskotaan eikä taistelu johtajuudesta ole jatkuvasti veristä. (Jos joku vielä kysyy, miksi johtajuudesta kannattaa taistella, muistutan naisen(naaraan) pyrkimyksestä maksimoida jälkeläisiensä selviytymismahdollisuudet. Uroksen johtajuus on osoitus kyvykkyydestä ja huolehtimismahdollisuuksista joten johtajuus vetoaa naaraisiin…)

Kulttuuri/geneettisen evoluution tämä vaihe loi otolliset olosuhteen ”ultrajohtajuudelle” eli johtajan aseman turvaamiseksi kulttuuriin kehittyi ”ihmistä suurempi käskyn antaja” jonka edustaja ja puhemies johtaja oli. Tarkoitan tässä jumalaa ja sitä kautta uskontoa. Johtajan aseman turvaamiseksi, organisoitumisen turvaamiseksi ja yhteisön tehokkuuden turvaamiseksi kulttuuriin kehittyi jumala sekä säännöstöt ja tavat.
Evoluution universaali logiikka näyttäytyy, toki myös ”säkillinen” sattumaa mukanaan..."

Käyttäjän pasipulkkinen kuva
Pasi Pulkkinen

Kirjoitin "...Esimerkinomainen kehityskulku:..." koska meillä ei ole mitään mahdollisuutta nähdä sitä kehityskulkua jolla jokin ihmisen ominaisuus on meihin rakentunut lajien evoluutiossa. Suorat esi-isämme on kuolleet ja "serkkumme" ovat vain serkkuja (kädelliset). Pyrin vain löytämään loogisen kehityskulkuketjun jolla ihmisen alttius uskonnollisuuteen selittyisi. Tieteeseen alueella ei päästä.

Ihmisen alttius uskonnollisuuteen on kuitenkin niin merkittävä ominaisuus (95% uskoo johonkin) että sillä täytyy olla jotain geneettistä perustaa. On vaikea kuvitella että ohjeiden ottaminen, ainakin näennäisesti, joltain imginaaritasolta olisi jotenkin edullista lajin selviämisen kannalta. Joten tämän ominaisuuden vaikutus laji todelliseen käyttäytymiseen, yksilönä ja ryhmässä, on täytynyt olla jotenkin lajille edullista. Uskonnollisuuden vaikutus ihmisen käyttäytymiseen näkyy juuri ryhmissä ja etenkin organisoitumisessa. Ilman tätä johtaja-alistuja ominaisuusparia organisoituminen ei onnistuisi, ja ennen yhteisön kehittymistä ainut voittaja ominaisuus voi olla vai voima ja taitavuus. Uskonnollisuudesta ei voinut olla muuta kuin haittaa yksilön selviytymiselle tuolloin.

On vaikea nähdä miten uskonnollisuus, ja sen tuomat edut kilpailussa resursseista, olisi vain apinaihmisen päälle kasvatuksessa liimattu kulttuurillinen piirre. Se olisi vaatinut apinaihmiseltä syvällistä ymmärrystä evoluutiosta ja kulttuurievoluutiosta 100 000 vuotta sitten. Turvallisempi oletus on että uskonnollisuudella on jonkinlainen geneettinen perusta evoluutiossa. Ne jotka kykenivät organisoitumaan, ja lopettivat taistelun johtajuudesta, voittivat ne jotka jatkoivat taistelua johtajuudesta ja naaraista.

Niin, siis tämä on mitä todennäköisemmin ihmistä vanhempi ominaisuus.

Jukka Mäkinen

Onko yleensä mahdollista puhua järjettömästä asiasta järkevästi?
Jos joku yrittää, niin eikö se ole ainoastaan ajan ja energian haaskausta, koska järjettömistä lähtökohdista ei mitään järkevää analyysiä saa. Ainoastaan metakäsittely voi olla järkevää, sisältöanalyysi ei.

Käyttäjän vylitalo kuva
Ville Ylitalo

Olen kehittänyt uskonnollista keskustelua varten termin "järjen alimääräämä". Voihan osa uskonnollisuudesta olla perusteiltaan järkevää mutta kokonaisuus on sellainen, ettei se tarjoa kovin hedelmällistä pohjaa järkevälle keskustelulle, jos ei ole valmis sitoutumaan samoihin uskonnollisiin premisseihin kuin keskustelukumppani on.

Käyttäjän mikkokangasoja kuva
Mikko Kangasoja

Mielestäni uskonnon järjettömyyttä kärjistetään usein liiallisesti. Ensimmäisenä voi kysyä, mitä se järki on? Loogisia perusteita varmaankin monelle.

Uskonto tarkastelee aihetta, jota on vaikea maallisin keinoin tutkia. Se ei kuitenkaan ole peruste väittää aihetta järjettömäksi. Emme vain tiedä, onko aihe järjetön vai ei. Joitain milloin minkäkin uskonnon tulkintoja siitä, mitä emme voi helposti maallisesti tutkia, voidaan toki pitää järjettöminä, jos ne on osoitettu paikkansa pitämättömiksi, vaikkapa ihan loogisesti päätellen.

Asiaa voi tarkastella myös historian kannalta. Aikoinaan ei ollut kovin järjestäytynyttä tiedettä. Ehkäpä kivikautiset metsästäjät tutkivat hyviä kalapaikkoja järvestä ja lopulta löysivät ne, mutta se oli siinä. Uskonnon kautta saatiin vastauksia tärkeisiin kysymyksiin, jos muuten ei saatu. Shamaanit taisivat vastata nykyajan pappeja ja lääkäreitä. Tuollainen ehkä erikoinen ammattien yhdistelmä oli itsestäänselvyys ja kertoo rajalinjojen puuttumisesta.

Uskonto kuitenkin oli, mutta tiedettä varsinaisesti ei. Tiede kehittyi hiljalleen, koska se kykeni kokeilemaan joitain arveluitaan. Uskontojen ja tieteen yksi ydin toimii samalla tavoin: on hypoteeseja ja väittämiä, joiden paikkansa pitävyyttä tutkitaan. Tieteellä on enemmän lähteitä tutkimiseensa.

Joissain kohdin uskontojen ja tieteen polut leikkaavat tai ainakin lähentyvät. Esim. Ian Stevensonin tutkimukset edellisistä elämistä ja kvanttifysiikka. Stevensonin tutkimusten perusteella joidenkin uskontojen väitteet/hypoteesit ovat olleet oikeita.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset