*

Yhteiskunnasta Muutama sana

Kiinalaisten palkat ohi suomalaisista 2025

Kiinalaisen teollisuustyöntekijän palkka on vuodessa 46.431 yuania (6072 euroa). Suomalainen teknologiateollisuuden työntekijä tienaa 15,18 euroa tunnissa ja vuodessa 1708 työtunnin jälkeen 25 927 euroa. Vuoro- ja olosuhdelisineen tuntipalkka nousee 16,82 euroon ja vuosipalkka vajaaseen 29 000 euroon.

 

Kiinnostavaa on, milloin kiinalaisen ja suomalaisen duunarin liksat kohtaavat?

 

Teollisuustyöntekijöiden palkat ovat nousseet Kiinassa kymmenen vuoden aikana vuosittain keskimäärin 14,1 % (10-19 %). Suomessa teknologiateollisuuden työntekijöiden palkat ovat nousseet vuosittain 1-4 % vuodesta 2007 lähtien.

 

Jos oletetaan palkkojen nousuksi Kiinassa tuo mainittu ja Suomessa niukka 1 % vuodessa, eikä suomalaisia lisiä huomioida, Kiinan palkat leikkaavat Suomen ohi 2025-26. Vuorolisät viivästävät prosessia vuodella.

 

Paineet palkkojen korotuksiin ovat Kiinassa kovat etenkin tulojen alapäässä, missä jäädään muiden matkasta ja elämisen kustannukset nousevat vauhdilla. Työvoimasta on pulaa, se vaatii enemmän ja järjestäytyy paremmin. Osa tuotannosta siirtyykin halvempiin maihin. (China Labour Bulletin 2013)

 

Koska kuljettaminen maailman toiselta puolelta Suomeen maksaa, Kiinan houkuttelevuus vähenee jo hyvän aikaa aiemmin, vaikka Suomessa ei pysyttäisikään yhden prosentin korotuksissa. Kiinalaiset aikovat lisäksi järjestää yhdenmukaisen eläkkeen koko maahan, enkä yllättyisi muistakaan tulevaisuuden kustannuslisistä.

 

Jos eurooppalainen yritys haluaa valmistaa eurooppalaisille halvalla, Kiinassa se onnistunee enää joitain vuosia. Vaihtoehtoja ovat uudet ja halvat maat, mutta ne taitavat houkutella vielä vuosia lähinnä hyvin kustannuskeskeistä ja matalan työntekijäosaamisen tuotantoa. Suomessa teollisuus on pitkälle koneellistettua sekä automatisoitua prosessituotantoa ja osaamista vaativaa laite- ja konevalmistusta. Lisäksi robotit, anturien ja automaation kehittyminen helpottavat tuotannon säilyttämistä Suomessa, kun palkkojen osuus tuotteen hinnasta laskee. Tämä ei ole mörkö, sillä siitä syystä meiltä viedään ulkomaille tänäkin päivänä todella paljon polttoaineita, paperia, sellua ja sahatavaraa.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (6 kommenttia)

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Monet amerikkalaiset teollisuusfirmat ovat kustannussyistä siirtämässä tuotantoaan Kiinasta takaisin USA:han, joten kirjoituksesi on aivan totta.

Vajaat kymmenen vuotta sitten Kiinassa otettiin käyttöön uusi työlaki, joka määrää hyvin yksityiskohtaisesti työsopimusten sisällöstä ja vaadittavaista sosiaaliturvamaksuista sekä vakuutuksista y.m. Esikuvana siinä on käytetty ranskalaista työlainsäädäntöä. Lain voimaan tulon jälkeen Kiinassa ei enää firmoilla ole samanlaista joustavuusetua työvoiman käytössä kuin aiemmin eurooppalaisiin verrattuna. Eri juttu on tietenkin sitten se, että Kiinassa ei lakeja joka paikassa yhtä tarkkaan noudateta.

Toisaalta kuitenkin Kiinassa tulee pitkään olemaan satojen miljoonien kouluttamattomien työntekijöiden reservi eivätkä he vielä tienaa lähestulkoonkaan tuollaista 3000 - 4000 juanin kuukausipalkkaa. Sellainen työ, joka vaatii paljon lapion heiluttelua tai säkkien kantamista, tulee vielä toistaiseksi säilymään Kiinassa myös kustannussyistä.

Käyttäjän AnttiKoskela kuva
Antti Koskela

Tämäpä tämä. Kiina on menettämässä kustannusylivoimansa, joka siirtyy Bangladeshiin, Vietnamiin yms.

Kolikon kääntöpuolena on, että nämä Kiinaan siirtyneet työt eivät oikeastaan "palaa" länsimaihin, vaan tuotanto siirtyy tänne automatisoituna. Toisin sanoen kiinalaiset korvataan automaatiolla.

Käyttäjän kosonenjuhapekka kuva
Juha-Pekka Kosonen

Vielä on kokeilematta Afrikka, tuo orjatyövoiman kehto.

Siellä riittää ihmisiä ja halpaa "työ" voimaa. Josko ihmiset vielä saisi aktivoitua töihinkin.

Vai kolutaanko ensin Aasia läpi kauttaaltaan ja vielä sen jälkeen Etelä-Amerikka, kunnes ei löydy enää ketään, joka tekee työt puoli-ilmaiseksi.

Sittenkö on Afrikan vuoro?

Vai onko se liian kovaa riskipeliä?

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund

Afrikassa ovat jo kiinalaiset.

Ethiopia Becomes China’s China in Global Search for Cheap Labor

http://www.bloomberg.com/news/2014-07-22/ethiopia-...

Käyttäjän AnttiKoskela kuva
Antti Koskela

Outo lausunto Kososelta. Afrikassahan talous kasvaa monessa maassa 10% vuosivauhtia. Maailman kovimmat kasvuluvut ovat nimenomaan Afrikan muutamassa maassa.

Käyttäjän mikkokangasoja kuva
Mikko Kangasoja

Pitää kyllä paikkansa. Ns. Afrikan renesanssista puhutaan. Tässä havainnollinen kartta ennusteesta viime vuodelle:
http://www.indexmundi.com/blog/index.php/2013/04/2...

Listana toteuma:
http://data.worldbank.org/indicator/NY.GDP.MKTP.KD...

Kasvua on näköjään monille maille tullut tasaisen tappavasti paljon enemmänkin kuin kartan 6 %.

Mielenkiintoinen ilmiö, josta Kiinalle ym. on annettu krediitit: menivät tekemään bisnestä, eikä hyväntekeväisyyttä. Tosin niiden myös väitetään tuhoavan Afrikassakin ympäristön.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset