*

Yhteiskunnasta Muutama sana

Sivistysvaliokunnan mietintö pakkoruotsista hävettäviä kupruja täynnä

Pakkoruotsia vastustava kansalaisaloite päätyi eduskunnan sivistysvaliokuntaan, joka antoi neljän vastalauseen saattelemana hylkäävän mietintönsä. Aloitetta kannatti vain kolme perussuomalaista.

 

"…sivistysvaliokunta katsoo, että ruotsin kielen opiskeluun liittyvillä kysymyksillä on laajempi yhteiskunnallinen ja historiallinen sekä sivistyksellinen ulottuvuus, joka on otettava huomioon tarkasteltaessa ruotsin kielen asemaa osana opetuksen kokonaisuutta."

Sivistysvaliokunta perustelee sivistyksellistä ja siihen liittyvää yhteiskunnallista ulottuvuutta näin: "jotka eivät opiskele ruotsia, eivät kuitenkaan saa joutua jatko-opintojen tai työuran suhteen epätasa-arvoiseen asemaan."

Yhteiskunnallinen ulottuvuus muussa mielessä tarkoittaa, että ruotsin kieliset saavat hyvää palvelua niiltä, joiden kielitaito perustuu vapaaehtoiseen ruotsin opiskeluun ja että huomiota on kiinnitettävä muun muassa perustuslain säännöksiin sekä kielilakiin ja kieliasioiden erityislainsäädäntöön. Nämä tarkoittavat, että jokaisella suomen- tai ruotsinkielisellä on oikeus käyttää viranomaisten kanssa asioidessaan omaa kieltään. Tämä ei kuitenkaan velvoita pakkoruotsiin, valiokunta toteaa. Edelleen, julkisen vallan on huolehdittava maan suomen- ja ruotsinkielisen väestön sivistyksellisistä ja yhteiskunnallisista tarpeista samanlaisten perusteiden mukaisesti.

Historiallista ulottuvuutta sivistysvaliokunta ei perustellut saati kuvaillut mitenkään. Se kai kuulosti hienolta, mutta oli vaikea selittää.

 

Kritiikkiä luokattomaan mietintöön

Sivistyksellinen ulottuvuus. Koska aloitteen tavoitteena on purkaa ruotsin pakollisuus kaikista opinnoista, opiskelemattomuus ei siten pudottaisi mistään opinnoista, eikä näin muodoin tietenkään aiheuttaisi epätasa-arvoa.

"Myös suomalaisen koulujärjestelmän saavuttamat hyvät kansainväliset tulokset tukevat sitä ratkaisua, että opetussuunnitelma ei perustu vapaaehtoisuuteen, vaan harkittuun ainekokonaisuuteen."

Valiokunta lähti loogisesti sameille poluille. Tällaiset mietinnöt saavat häpeämään suomalaisuutta, mutta jatketaan. Valiokunta ensinnäkin viljelee mielikuvaa (kursiivi), että vapaaehtoinen ruotsi voi olla vain harkitsematon tapa järjestää ruotsin kielen opetus. Niin ikään rohkeasti valiokunta loikkaa viittaamaan, että PISA-menestys johtuu esimerkiksi matematiikan ja äidinkielen pakollisuudesta ja ilmeisesti että ruotsin pakollisuus johtaa vastaavaan menestykseen ruotsin taidossa. Väittämän murskaavat valiokunnan omat aineistot ja väittämät (OPH), josta esimerkki:

"Poliisiammattikorkeakoulun, perustutkintoon sisältyvän ruotsin kielen kurssin suorittaneesta suomenkielisestä opiskelijasta yhdeksän kymmenestä koki osaavansa ruotsia keskinkertaisesti tai sitä huonommin. Vain yksi kymmenestä piti ruotsin kielen taitoaan hyvänä tai erinomaisena."

 

Yhteiskunnallinen ulottuvuus. OPH on jakanut ruotsin kielen tarpeen työelämässä neljään ryhmään, joista yksi ovat virkamiehet. Koska aloitteen tavoitteena oli purkaa myös virkamiesten ruotsin kielen vaatimus, ei sekään toteutuessaan luo epätasa-arvoa työuran suhteen kuin niiltä vähäisiltä osin mitä a) ruotsin kielen taitoisia virkamiehiä palkataan ruotsinkielisille alueille ja b) niihin jättäisi hakematta yksikielisiä ruotsia opiskelemattomia suomenkielisiä. Oma asiansa on, moniko heistä kokee epätasa-arvoa. Tällä hetkellä tehtäviin jättää hakematta ruotsia opiskelleita, mutta taidostaan epävarmoja ja niin ikään valitsematta jää taidoiltaan liian heikkoja. Ydinkysymyksiä ovat, moniko valitsisi valinnaisen ruotsin ja paljonko ruotsin taitoisia virkamiehiä tarvitaan? Näistä ensimmäinen kysymys jää valiokunnalta käsittelemättä, mikä on tietenkin vakava puute, jotta asiasta voisi edes relevanttia mietintöä muodostaa. Se ei tietenkään estänyt valiokuntaa sellaista tekemästä.

Virkamiesten tarve. Sivistysvaliokunta perustelee ruotsinkielisten virkamiesten tarvetta OPH:n selvityksellä, jonka tulkinta tarpeesta on, etten sanoisi, lavea. OPH:n mukaan vuonna 2004 kaksikielisissä maakunnissa toimi 170000 virkamiestä. Varsinais-Suomen 27000 ruotsinkielistä asuvat karkeasti arvioiden lähinnä Turussa ja vähäväkisessä saaristossa. Niinpä vain siellä oli selkeä mahdollisuus kohdata ruotsinkielinen. Uudellamaalla tilanne on vastaava. Poikkeuksen tekevät Ahvenanmaa ja ruotsinkielinen Pohjanmaa, mutta siellä ruotsinkielinen palvelu OPH:n mukaan toimii. Luonnollinen syy on tietenkin se, että palvelua antavat ruotsinkieliset, kaksikieliset ja, että alueen suomenkielisten on helppo hyödyntää opetettua ruotsia. Maakunnallinen tarkastelu Varsinais-Suomen ja Uudenmaan osalta vivuttaa vaikutelmaa ruotsin kielen tarpeesta huomattavasti todellisuutta suuremmaksi.

Manner-Suomessa ruotsinkielisiä oli 2013 yhteensä 265000. Eli kaksikielisissä maakunnissa periaatteessa oli ”virallisesti” kaksikielisiä virkamiehiä kohden 1,5–2 ruotsinkielistä. Koska palveltavia on noinkin vähän, on helppo ymmärtää miksi kielitaidon ylläpitäminen on virkamiehille niin vaikeaa. Siitä huolimatta ruotsin enemmistöisissä kunnissa ruotsinkielistä palvelua saa hyvin. Kaksikielisisssä kunnissa menee näin (OPH):

Ruotsinkielinen väestö on vähemmistönä 21 kaksikielisessä kunnassa, ja heistä 39 % vastasi, että he aina tai useimmiten saavat palvelua ruotsiksi. Peräti 22 % kuitenkin vastasi, että he saavat ruotsinkielistä palvelua harvoin tai ei koskaan.

Noista luvuista voi arvella väliin jäävän 39 % ruotsinkielisistä ja heidän saavan kohtuudella ruotsiksi palvelua. Viidennes, joka jää sitä ilman, asuu luultavasti pienenä vähemmistönä suurella paikkakunnalla – ja osaa hyvin suomea. Heidän harvojen kohtaaman ongelman mittakaavaa kannattaisi verrata ongelman ratkaisuun: viiden miljoonan suomalaisen vuosikausien ruotsin opetukseen. Tässä astutaan tarkastelemaan ilmiötä, jota toiset kutsuvat ongelmaksi, mutta onko se sitä? Ilmiö on kaksikielisten alttius puhua suomea. Jotta yhteiskunnalla olisi asiassa ensisijainen ongelma, pitäisi kaksikielisten itsensä lähtökohtaisesti kokea suomen käyttäminen ongelmaksi. Koska he ovat kaksikielisiä taidoiltaan ja oletettavasti myös identiteetiltään, heille kumpaisenkaan kielen käyttäminen tai käyttämättömyys arjen yhteyksissä ei luultavasti ole ongelma. Se olisi sitä, jos kielen käyttö olisi vaikeaa.

Missä ruotsinkielisten palveluiden saanti sitten on tai voi olla ongelma? 140000 ruotsinkielisistä asuu kunnissaan vähemmistönä (alle 50 %). Näitä kuntia on 18 ja niistä 5 ei ole Uudellamaalla (Turku, Kokkola, Vaasa, Kaskinen, Pyhtää). Oletettavasti ruotsintaitoisista alkaa olla pulaa vasta kun ruotsinkieliset ovat selvä vähemmistö (esim. alle 25 %). Käytännössä tällöin puhutaan pääkaupunkiseudusta, Turusta, Kokkolasta ja Vaasasta, sadastatuhannesta ruotsinkielisestä. Kun ruotsinkieliset digitaaliset ja keskitetyt puhelinpalvelut lasketaan pois, alamme olla todellisen tarpeen äärellä. Heitä varten tarvitaan siis viisi miljoonaa suomalaista?

 

OPH: Noin joka viides ammatti voidaan karkealla tasolla luokitella ammatiksi, jossa toinen kotimainen kieli ei ole keskeinen työväline.

Hämmentävä virke, johon sivistysvaliokunta viittaa. Ensimmäisenä kannattaa huomata, että puhutaan toisesta kotimaisesta kielestä, eli esimerkiksi suomesta. Se epäilemättä on tärkeä kieli Suomessa. Toinen huomio on, että puhutaan ammatista, muttei alueesta. Suomenkielinen maanviljelijä ruotsinkielisellä Pohjanmaalla tietenkin tapaa ruotsinkielisiä, mutta savolainen ei. Lisäksi käytännössä väittämällä ’joka viides ammatti’ ei ole käytännön relevanssia, koska siitä ei voi päätellä ruotsin kieltä todellisuudessa käyttävien määrää. Toisekseen, koko näkökulma haiskahtaa kielitieteellisesti perverssiltä. Kielitieteessä on termi lingua franca, joka tarkoittaa kieltä, jota kaikki osaavat ja käyttävät. Suomessa se on suomi, ulkomailla se on usein englanti. Vahvasti ruotsinkielisillä seuduilla se kuitenkin on ruotsi. Tämä tarkoittaa silti, että suomen- ja ruotsinkieliset puhuvat Suomessa keskenään lähtökohtaisesti suomea, eivät ruotsia. Toisinkin päin toki voi olla, mutta rationaalinen ihminen kysyy jälleen tarvitseeko jonkun vapaaehtoisen kielenkäytön takia pakottaa kaikki muutkin samaa kieltä opiskelemaan.

 

Ruotsin kieli on keskeinen myös elinkeinoelämässä, jossa se on saadun selvityksen mukaan toiseksi tärkein kielitaitovaatimus englannin jälkeen.

Edellä valiokunta viittaa EK:n raporttiin kielitaitotarpeista. Raportti ei sivistysvaliokunnan väittämän vastaisesti puhu kielitaitovaatimuksesta vaan käytöstä. 47 % yrityksistä käytettiin ruotsia, kun englantia 76 %:ssa. Huomattavaa on, että venäjää käytettiin 29 %:ssa ja saksaa 14 %:ssa. Kyse ei ole siis kielitaitovaatimuksesta vaan siitä, että ainakin joku yrityksessä käyttää ko. kieltä. Se joku on teollisuudessa yleensä joko myyjä, johtaja tai asiantuntija. Tämä tarkennus supistaa ruotsin kielen käyttäjien määrää rajusti. Ruotsinkielisillä alueilla asiakaspalvelussa ja hoitotyössä luonnollisesti voi tarvita ruotsia. Jälleen tulee muistaa takaraivossa, että ruotsin valinnaisuus ei poista ruotsin opiskelua, toisin kuin ehkä joku kuvittelee. EK:n raportti kertoo myös, että monet muut kielet kuin ruotsi ovat kovassa nosteessa.

 

Olisi myös lähes mahdotonta etukäteen arvioida, mitä kieltä tai kieliä kukin tulevaisuudessa mahdollisesti tarvitsee, mikä vaikeuttaisi esimerkiksi opetuksen valtakunnallisten tavoitteiden ja tuntijaon asettamista.

Väärin. Ensinnäkään ei pidä asettaa vaihtoehdoiksi joko jokaiselle ikiomaa kieltä maailman tuhansista kielistä tai sitten kaikille ruotsia. Sellaisessa vertailussa ei ole päätä eikä häntää. Valiokunnan itsensä siteeraama EK:n raportti kertoo vastauksen ongelmaan, harmi ettei kiinnostanut: käytetyimmät kielet työelämässä ovat suomi, englanti, ruotsi, venäjä, saksa. Vinkkinä: venäjän taitoisista on pulaa. Mietinnön luonne kertoo selkeästi, etteivät työelämän tarpeet kiinnostaneet korulauseita lukuunottamatta. Mietinnön punainen lanka oli puolustaa pakkoruotsia.

 

Valiokunnan saaman selvityksen mukaan siitä, että ruotsin kielen valinnaisuus lisäisi muiden kielten opiskelua, ei ole tutkittua näyttöä. Kielten opiskelua ja siihen liittyvää valinnaisuutta pyrittiin lisäämään vuonna 2004 voimaan tulleella lainmuutoksella, jolla toinen kotimainen kieli muuttui valinnaiseksi aineeksi ylioppilaskirjoituksissa. Uudistuksen jälkeen ruotsin kokeen kirjoittavien määrä on vähentynyt, mikä ei ole kuitenkaan lisännyt muiden kielten opiskelua, vaan kielten opiskelu on päinvastoin selvästi vähentynyt.

Valiokunta jälleen tulkitsee asiaa toispuoleisesti ja epäloogisesti. Ruotsin muuttaminen kirjoituksissa vapaaehtoiseksi ei ole verrannollinen ruotsin muuttamiseen valinnaiseksi. Jos vaihtoehtona on tehdä jotain tai olla tekemättä, jälkimmäinen saa suosiota. Jos taas pitää valita kahden yhtä vaivalloisen tekemisen välillä, ei valita tekemättä jättämistä (koska se ei ole vaihtoehto). Niinpä ruotsin valinnaisuus saksan ja venäjän rinnalla johtaa valintaan näiden kolmen välillä, ei valitsematta jättämiseen. Tämä oli älyllisesti typerin väittämä, mitä valiokunta viisaudessaan sorvasi.

 

…tutkimukset eivät myöskään tue väitettä, että yhden kielen opiskeleminen rajoittaisi mahdollisuutta oppia muita vieraita kieliä.

Taas vinoutunut katsetta sivuun ohjaava telemark. Paljonkohan Raija Vahasalo saa vaalirahaa suomenruotsalaisilta tahoilta? Pedagogisesti edellä mainittu on ilman epäilyä totta, eikä sitä taida kukaan epäilläkään. Koska valiokuntaa taitaa ohjata näky, joka estää asian monipuolisen tarkastelun, jäi siltä tässä kohdin huomaamatta, että ruotsin opiskelu vie ajan jonkun muun kielen opiskelulta. Kuten valiokunta itse totesi, niin on käynytkin. Suomalaiset osaavat liiaksi vain englantia ja ruotsia (heikosti). Kannattaisi pyrkiä mietinnöissään sisäiseen johdonmukaisuuteen.

 

Lopulta, kaiken veivaamisensa jälkeen valiokunta ikään kuin heittää kaiken roskiin toteamalla vain, että:

Ruotsin kielen opiskelu on kiinteä osa Suomen koulutuspolitiikkaa ja mm. valtioneuvoston kansalliskielistrategian tavoitteena on turvata ruotsin kielen elinvoimaisuus pitkälle tulevaisuuteen.

Eli me on päätetty tehdä näin, joten sillä mennään. Mitäpäs tässä sitten, koulutuspolitiikka ja kielistrategia. Kukapa tavis uskoisi, että ruotsin kielen elinvoimaisuus on kiinni ruotsin kielen taidottomasta savolaisesta kirvesmiehestä. Kunpa suomalainen poliittinen eliitti osaisi suomea ja kertoisi tuon ymmärrettävästi 75 % suomalaisista. Vai pitäisikö ensin mennä selkeän ajattelun kurssille?

 

Duunareille pakollista ruotsia valiokunnassa kannattivat etenkin työväen demarit ja vasemmistoliitto. Onneksi minun ei perussuomalaisena tarvitse selvittää kenen asiaa he ajavat. Allekirjoittanut oppi taas pitkän siivun suomalaisen politiikan lahosta yläpäästä. Go Kokoomus ja vasen laita!

 

PS. Mitä sitten pitäisi tehdä? Kenties alakouluun vuosi ruotsia, saksaa ja venäjää, jos siinä iässä oppii parhaiten. Yläkoulussa voisi sitten valita mieluisimman. Osalle englannin lisäkurssitkin ovat kova juttu. Vaasassa ruotsinkielisten palvelua parannettiin kääntämällä asiakirjoja ja kouluttamalla henkilöstöä. Se on varmasti tehokkaampaa kuin savolaisten kirvesmiesten ruotsittaminen. Ai, mutta sehän ei käy, koska kulttuuri, elinvoimainen kaksikielisyys ja ruotsinsuomalainen vaaliraha.

 

PPS. Korjattu valiokunnan äänestystulos. Kiitokset Kikelle!

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

4Suosittele

4 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (4 kommenttia)

Käyttäjän MaunuIdnpn-Heikkil kuva
Maunu Idänpään-Heikkilä

Kyllä kaikki joilla on elämänkokemusta tietää mihin vapaaehtoisuus koulujärjestelmässä vie. Sitä paitsi venäjää pääsee vapaaehtoisesti opiskelemaan vaikka iltakurssille milloin tahansa jos haluaa.

Käyttäjän sirpaabdallah kuva
Sirpa Abdallah

Ihan samalla tavalla pääsee opiskelemaan myös ruotsia niin halutessaan. Eikös vain? Miksi tämä ruotsin kielen pakollisuus on elämää suurempi kysymys ruotsin kielisille Suomessa? Eikö tärkeämpää ole ajatella nykyaikaa ja esimerkiksi maamme tarvitsevaa lisääntyvää kaupankäyntiä suureen maailmaan? Silloin tarvitaan hyvää suurien kielien hallintaa, kuten englantia, ranskaa, saksaa, venäjää, espanjaa jne. Ruotsi on minimaalinen kieli Suomen kauppapolitiikassa ja sitä paitsi Ruotsissa käydään jo nyt kauppaa enemmän englanniksi kuin maan äidinkielellä.

Käyttäjän tuomosalovaara kuva
Tuomo Salovaara

Ei tässä ensisijaisesti mistään kielten opiskelusta tai kielivalinnoista ole kysymys.

Tämä on kielipolitiikkaa ja se on Suomessa valtapolitiikkaa. Tarkoituksena on ainoastaan status quon, siis ruotsinkielisen vähemmistön etuoikeutetun aseman säilyttäminen.

Hanna-Maija Heinonen

Sivistysvaliokunnan mietinnössä viitataan useassa kohdassa Kansalliskielistrategiaan, perusteeksi ruotsin pakollisuudelle.

Kansalliskielistrategia on kuitenkin vain pääministeri Kataisen johdolla v 2011 laadittu hallitusohjelmahanke, jota ei ole tuotu Eduskunnan suuren salin käsittelyyn. Se ilmaisee vain Kataisen hallituksen tahdon ja suunnitelmat, ei sen enempää.

Kaiken kaikkiaan Sivistysvaliokunnan mietintö sisältää monia kestämättömiä, huonosti perusteltuja väitteitä ja suoranaista vääristelyä, mm ruotsin osaamistarpeesta työelämässä.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset