*

Yhteiskunnasta Muutama sana

Maahanmuutto jakaa kansan - miten estää?

Toimittaja kysyi otsikon kysymyksen tv-ohjelmassa. Maahanmuutossa kansan jakautumista estää rehellisyys.

 

Media jakaa kansaa provosoivalla ja asioita kaunistelevalla tyylillään. Se ärsyttää epäilevää yleisöä ja saa huutamaan kovemmin. Tähän media ja ns. suvaitsevisto reagoivat puhumalla taas vain kriisin toisesta puolesta. Siinä esimerkiksi puhutaan pakolaisista, ei siirtolaisista. Siinä koetetaan kiihottaa kansaa vetoamalla säälin tunteisiin. Tämä mediasota ei ole toiminut vaan osaltaan vienyt Perussuomalaiset hallitukseen asti. Silti toimittajat jaksavat yrittää. Paradoksaalisesti media itse ei usko riittävästi vapaaseen tiedonvälitykseen vaan poimii mieleisensä rusinat pullasta ja piilottelee karvaat palat. Toimittajien tilanneanalyysi on pinnallinen ja tunteikas.

 

Maahanmuutosta, kuten kehitysmaiden ongelmistakin, tulee kertoa nurjatkin puolet - kuten maiden omat syyt ongelmiinsa kolonialismin sijaan. Tässä suhteessa esimerkiksi Pekka Haavisto on ollut rehellinen. Vaatii viisautta, että ymmärtää rehellisen totuuden omaa agendaa tärkeämmäksi. Tämä ei onnistu, jos esimerkiksi toimittaja on kampanjoimassa ehkä vähintäänkin puolidemonisia maahanmuuttokriitikoita vastaan. Kun ei kuuntele, mitä toinen oikeasti sanoo, eikä itsekään tiedä, on helppo linnoittautua. Vastaavasti Haaviston kaltaiset oikeasti kulttuureja tuntevat (oltuaan niiden keskellä) kykenevät näkemään värejä mustavalkoisuuden sijaan.

 

Monet suomalaiset suvaitsevaiset monikultturistit eivät oikeasti tiedä kulttuureista (maantiedosta) paljoakaan. Yleistieto on kerätty uutisten videopätkistä. Tiedon puutteessa on helppo haksahtaa tunteeseen, maahanmuuttoväittelyn molemmin puolin. Vastaavasti kriitikot ovat vuosia pyrkineet saamaan äänensä kuuluviin. Euroopassa monin osin vallitseva monikultturistisen politiikan monopoli on haluttu kyseenalaistaa ja kun siinä ei ole aidosti kuunneltu, on huudettu kovempaa. Kun ei herätä, jatketaan herätyskellon soittoa.

 

Kritiikki tulisi ottaa maltillisen vakavasti, eikä puhua ohi. Asioille tulee antaa rehellisiä selityksiä ja mitä nopeammin, sen parempi. Sillä estetään turhat tunnekuohut. Tällä saralla mediakenttä on monin paikoin menettänyt luotettavuutensa. Maahanmuuttopolitiikkaa ja sen seurauksia kritisoivat lukevat uutisia epäillen ja propagandaa etsien. Ei kai sen näin pitäisi mennä? Ikävä ongelma myös on, ettei suomalaisia opeteta koulussa väittelemään ja perustelemaan, joten keskustelun taso on mitä on.

 

Suomessa tulisi akuutisti virtaviivaistaa turvapaikanhakuprosessi. Vastaanottokeskukset täyttyvät, koska lupia ei ehditä käsittelemään. Järjevämpää prosessointia ja ennen muuta enemmän virkamiehiä. Tämä on tärkein ja ensimmäinen hoidettava asia. Sillä saadaan turhat hakijat pois maasta ja tilaa todellisille turvan hakijoille. Pois lähetettyjen tilalle tulleista tilastollisesti 40 % on aidosti turvattomia.

 

Maahan tulleille tulisi välittömästi alkaa opettaa suomea ja pikimmiten neuvoa yrityksen perustamiseen. Näin siksi, että mennyt aika on hyvin todennäköisesti luotettava kuva tulevasta, joten tiedämme useimpien maahanmuuttajaryhmien työllistyvän huonosti. Alusta alkaen tulisi myös kouluttaa joidenkin ammattien perusteisiin: suurtalouskokeiksi ja siivoojiksi. Se onnistuisi pitämällä vastaanottokeskukset omin avuin kunnossa. Suomesta turvapaikkaa anovat ovat yleensä irakilaisia ja somaleja, eikä osaaminen välttämättä riitä suomalaiseen työelämään. Siksi edes siivoustaito olisi paikallaan. Jos tulija ei ole edes kouluja käynyt, työajatkin lienevät yksi opettelun aihe. Jos nämä temput eivät tulijalta onnistu, ei henkilö sopeudu maahan, joten jokin muu maa olisi soveliaampi.

 

Kriisialueilla tulisi panostaa pakolaisleireihin. Niiden tulee tarjota koulutusta ja työpaikkoja. Tonni sinne auttaa paljon useampia kuin tonni tänne. Mieluummin myös otettaisiin sieltä sopeutuvimpia Suomeen kuin ruokittaisiin salakuljettajia ja saataisiin sakkia, jonka sopeutumiskyvystä ja -halusta ei ole takeita. Samalla voitaisiin kontrolloida määrää paremmin.

 

Yleisesti, YK:n ollessa halvaantunut (toimittajat eivät tästä muuten juuri puhu), tulisiko silti toimia? Ihmisiä kuolee kokoajan. Tällä hetkellä globaali juridiikka onkin voitolla ihmisestä. Kumman se renki pitäisi olla?

 

Epäilen vahvasti EU:n kykyä onnistua (tässäkään). Pakolaiskiintiöt odotetusti laukaisivat siirtolaisaallon, jota nyt muka yllättyneenä ihmetellään ja koetetaan ratkoa. Yllättäen järkevimmän kommentin valtiojohtajien joukosta laukoi vastikään Putin. Erikoisen kuvan maailmasta antaa myös se, että välttämättä muslimi ei ole muslimin paras ystävä: rikkaat Persianlahden maat eivät ole vastaanottaneet muslimipakolaisia.

 

Usein tervejärkisiä näkökulmia kertovat ennemminkin maahanmuuttajat kuin ns. suvaitsevisto tai media. Eräs muistutti, että väitetyt rasismiongelmat Suomessa ovat vähäisiä moneen muuhun maahan verrattuna. Toinen huomautti, että länsimaat rahoittavat suurelta osin YK:ta, joka taas rakentaa pakolaisleirejä. Moni on todennut Suomen ylipäätään hyväksi maaksi, joten suureen valittamiseen ei maahanmuuttajalla ole syytä. Eräät totesivat, että tulisi tarttua töihin, eikä jäädä kotiin nurisemaan ja makaamaan. Muuan somaliyrittäjä valitteli, että maahanmuuttajien työinto katoaa, kun turvapaikka myönnetään.

 

Itse maahanmuuttajien kanssa vuosikausia työskennelleenä en jaksa ymmärtää suvaitseviston sinisilmäistä, mustavalkoista, paapovaa ja jopa holhoamalla alentavaa suhdetta maahanmuuttajiin. Tosielämässä maahanmuuttajat ovat usein aikuisia ja itsenäisiä ihmisiä. Toiset ovat laiskoja, patriarkaalisia ja vanhoillisia arvoiltaan, kun taas toiset omaksuvat suomalaiset arvot tai omaavat vastaavat jo tullessaan. Kansanryhmissä on eroja, puhutaanko sitten suomalaisista heimoista tai maailman kansoista. Jokaisella kansalla on myös meikäläisestä kulmasta katsottuna omat heikkoutensa. Tätä media ei uskalla tunnustaa ääneen, koska pelkää suomalaisen kansan villiintyvän. Se on ylimielistä. Toimittajat, menkää itseenne ja herätkää unestanne.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (2 kommenttia)

Tarja Parkkila

Ei nyt meillä niinkään, se on kielletty, mutta Saksassa tuntuu jakavan jo pahemmin..

http://www.welt.de/politik/deutschland/article1462...

Keijo Räävi

Tornion matkahuolto oli täynnä nuoria miehiä ja onneksi olivat ostamassa bussilippua Torniosta poispäin.

Pidän itseäni hyvin suvaitsevaisena mutta kyllähän pakolaisaalto väistämättä myös palauttaa jalat maanpinnalle.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset