Yhteiskunnasta Muutama sana

Seutukuntien tuore elinvoimaselvitys yllättää

Yle julkaisi Timon Aron selvityksen seutukuntien elinvoimasta. Tuloksia täytyy tulkita varoen sillä niiden takaa löytyy hyvin erilaisia selityksiä ja yllätyksiä. Nostan esiin joitain huomioita.

 

Selvityksessä puhutaan elinvoimasta, mutta lukijan on syytä olla tarkka sanan luoman mielikuvan suhteen. Näet, mitä pienempiä seutukuntia tarkastellaan sitä enemmän yksittäiset syyt veivaavat tuloksia puoleen tai toiseen.

 

Tulosten joukossa on aika jänniä yllätyksiä. Tiedätkö esimerkiksi mitkä seudut tutkivat eniten asukasta kohden? Tässä kärki (2014):

  • Yli 3000 euroa per asukas: Salo ja Oulu.
  • Noin 2000 euroa: Tampere, Helsinki, Vaasa.
  • Noin 1000 euroa: Turku, Forssa, Porvoo, Jyväskylä, Lappeenranta, Äänekoski.

Yllätys, allekirjoittaneelle, on Salon ja Oulun niinkin selvä asema "tutkimuskaupunkeina" ohi muiden. Vaasan asema Tampereen ja Helsingin rinnalla yllättää sekin. Taustalla luultavasti ABB ja Vacon. Kolmoskastissa on todellisia yllätyspaikkoja, kuten Forssa ja Äänekoski. Porvookaan ei ensituntumalta listalle tuntuisi kuuluvan. Selitys lienee sama kuin Vaasankin kohdalla, yksittäiset yritykset tutkivat paikkakunnalla paljon. Hämmentävää puolestaan on, kun kaksi yliopistoa ja jyhkeän kolkon "teknocityn" omaava Turku jää Forssan kanssa samalle tasolle. Ehkä Salo on osin vienyt Turusta tutkijoita, mutta onko se koko selitys?

 

Aron selvitys nostaa Helsingin seudun elinvoimaisimmaksi. On hyvä huomata, mistä Helsingin seutu työpaikkansa saa. Viime keväänä kirjoitin, että Helsingin elinvoima perustuu mm. virastoihin, tavaran jakeluun, lentoasemaan, hallinnointiin ja erilaisiin tukipalveluihin. Elinvoimaa indeksin mukaan tuo myös maahanmuutto, mikä johtaa osin harhaan maahanmuuttajien heikon työllisyyden takia.

 

Hiukan ongelmallista on, että elinvoimaisuutta selvittävä indeksi on kasattu muuttujista, jotka seuraavat toisiaan. Jos yksi on hyvä, niin on luultavasti toinenkin (ei toki aina). Jos työllisyys on hyvä, niin on työttömyyskin. Jos BKT on korkea, niin ollevat mediaanitulotkin, kuntien verotuloista puhumattakaan. Pienen seutukunnan kohdalla se voi tarkoittaa sitä, että jos suurin teollinen työnantaja saa paljon hyviä tilauksia, koko seutu voi näyttää yhtäkkiä erityisen elinvoimaiselta. Lisäksi indeksi mittaa enimmälti ns. lag-mittarein, eli mittarein, jotka ovat seurausta elinvoimasta, mutta eivät mielestäni ole elinvoiman syitä. Koulutustasomittainta ja T&K-panoksia voi sen sijaan pitää "liideinä" elinvoimaan. Sellaisia voisivat ehkä olla myös korkeakoulutettujen työttömien sekä (uusien) yrittäjien määrä.

 

Seutukuntien yllätyksistä ja vertailtavuuden vaikeudesta kertovat Rauman ja naapurin, Loimaan, erot. Loimaa on Raumaa parempi neljällä mittarilla kymmenestä ja melkein tasoissa kolmessa. Sen sijaan bruttokansantuote per raumalainen (seutu) on Maarianhaminan ja Helsingin jälkeen korkein. Syyn täytyy olla yksi ainoa yritys: Rolls-Royce. Yritys työllistää 5 % raumalaisista yksityisen sektorin työntekijöistä ja välilliset mukaan laskien ehkä jopa 10 %. RR on myös koko Satakunnan selvä ykkösveronmaksaja. Rauman seudulla on myös tuottoisa ydinvoimala. Näiden kahden yrityksen takia en kehota raumalaisia päättäjiä laiskistavaan itsetyytyväisyyteen mihin hyvä elinvoimaindeksi voisi antaa aihetta. Kannattaa tutkia todellisuutta RR:n ja ydinvoimalan ulkopuolella ja vahvistaa niitä ympyröitä.

Yhtä kaikki, RR:n ja ydinvoimalan tulojen ansiosta Rauma on Suomen 11. elinvoimaisin seutukunta 70 seutukunnan joukossa ja Loimaa vasta 33. Vastaavasti Nokian romahdus romahdutti Salon seudun.

 

Ahvenanmaan seutukunnat loistavat indeksin kärkipaikoilla. Maarianhaminan BKT/as. on yli 72000, kun kakkosena tulevan Helsingin on 51000 ja Rauman 43.000. Ahvenanmaan korkeaa asemaa selittävät mm. valtion suorat ja muhkeat tuet sekä varustamoiden elinkeinotuet (vievät isoimman osan Suomen elinkeinotuista). Maarianhaminassa saadaan yritysten voitoista kaksi kertaa enemmän veroa asukasta kohden kuin parhaimmissa seutukunnissa mantereella. Maakunnassa on täystyöllisyys, joten isolla rahalla on saatu ainakin työpaikkoja. Koulutustaso ja tutkimustyö eivät selitä menestystä, sillä alueen koulutustaso on parhaimmillaankin maan keskitasoa Maarianhaminassa, eikä rahaa tutkimukseen juuri kuluteta. Turun saaristossakin tutkitaan 4-5 kertaa enemmän kuin Maarianhaminassa. Joku voisi kysyä, tulisiko Ahvenanmaan ottaa osaa valtion säästötalkoisiin ja alkaa kustantamaan elämänsä itse? Moraalisesti kestävä ei nykytila ole.

 

Aro käyttää esitelmässään termiä kasvukäytävä kuvaamaan Vaasan ja Helsingin välistä elinvoimaisten seutujen aluetta. Käytävä on pitkälti kyllä totta, mutta mielikuva, että kasvukäytävä olisi itse itseään ruokkiva menestyksen kehto tai että kasvu kulkisi käytävää pitkin, ei välttämättä aivan täsmää. (Aro itsekin viittaa tähän.) Käytävä ensinnäkin katkeaa Tampereen ja Seinäjoen välissä korpitaipaleeksi ja sen pohjoispuolella menestyksen syyt ovat omia ja itsenäisiä: Seinäjoella maatalous ja Vaasassa ABB/Vacon ym. Alueet nyt vain sattuvat olevan ketjussa.

 

Mitä hyötyä elinvoimaindekseistä on ja mitä ne lopulta kertovat? Elinvoimaindeksi ainakin vahvistaa jo tuttuja päätelmiä. Siellä, missä ihmiset ovat, siellä menestytään. Samat muutamat kasvukeskukset pärjäävät aina. Vakaimman tien menestykseen tuo yhteiskunnan perusrakenteiden ylläpito, kuten Helsingin menestys viittaa. Harvimmin asuttujen alueiden de facto rooli on asuttaa eläkeläisiä ja tuottaa uutta työvoimaa myös muille alueille. Pohjois-Lapissa matkailu ja kaivokset vetävät eteenpäin. Monilla seuduilla yksittäiset suuret yritykset elättävät.

 

Helsinki hyötyy hyvistä liikenneyhteyksistään muihin keskuksiin. Se lisää mahdollisuuksia työllistää alueella, mikä taas vetää entisestään lisää väkeä. Jos katsellaan 100 vuoden päähän, onko silloin enää yksi kasvukeskus Helsingin ympärillä? Jos esimerkiksi uusia teitä rakennetaan reaktiivisesti vain sinne missä jo on paljon liikennettä tai proaktiivisesti sinne minne sitä nykymenon mukaisesti ennustetaan tulevan, vahvistetaan olemassaolevaa kehitystä. Sen ei voi odottaa tuottavan mitään muuta kuin sitä mitä nyt jo olemme nähneet.

 

Jotta suunta kääntyisi, täytyisi alkaa luoda mahdollisuuksia voimallisesti muuallekin ja yhdistää alueita. Eli ei pelkästään ennakoida mahdollisuuksia vaan luoda niitä. Olisi oman kirjoituksen aiheensa purkaa tätä dilemmaa, mutta Suomi tarvitsee parempia ja nopeampia liikenneyhteyksiä sekä monimuotoista yliopisto-opetusta, joka soluttautuu kaikkialle. Jos muut eivät teitä ja kulkuneuvoja kehitä, miksi emme kehittäisi itse? Ainakin insinöörejä riittää.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset