Yhteiskunnasta Muutama sana

Onko ihmisten vapaa liikkuvuus kupla?

Poliitikot miltei ääni väristen puolustavat EU:n yhtä kivijalkaa, ihmisten vapaata liikkuvuutta. He eivät tiedä, mitä puolustavat. Kolme huomiota:

 

1. Vapautta ja tarkastuksia. Pohjoismaissa on liikuttu vapaasti ennen EU:takin, joten niitä matkoja EU ei vapauttanut. Toisaalta suomalaisille tärkeisiin suuntiin vieviin laivoihin ja lentokoneisiin päästäksesi sinun on parein hommata passi. Tavalliselle kansalaiselle se on ikävä lisäkustannus, muttei muuten suuri ongelma. Mitä vapautta se on?

 

2. Tietullit. Keski-Euroopassa maksulliset moottoritiet ovat yleisiä ja moni lienee nähnyt näitä "tullauspisteitä". Ilman rahaakin toki eteenpäin pääsee muita teitä pitkin, mutta moni valitsee maksut ja niiden muodollisuudet. Mitä vapautta se on?

 

3. Lupabyrokratia. Hiljattain eräs toimittaja raportoi kotiutumisesta Belgiaan. Hän oli joutunut ramppaamaan virastoissa monia monia kertoja, että sai edes elämän perusasioihin luvat ja mahdollisuudet. Mitä vapautta se on?

 

Toisin sanoen, tavallinen kansalainen jonottaa edelleen. Vain keskisessä Euroopassa oli yksi monista jonoista poistunut, kunnes tarkastukset aloitettiin taas. Kun vielä muistutetaan itsellemme, että ennenkin on saanut liikkua. Vapaan liikkuvuuden ainoita todellisia voittajia ovat olleet rikolliset. Tietämättään poliitikot vuodattavat kyyneliään heidän vapautensa puolesta.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (5 kommenttia)

Käyttäjän LeoMirala kuva
Leo Mirala

Nyt meni vääristely liian pitkälle.

Minä voi liikkua vapaasti EU:n alueella, se on tosiasia. Jos siellä on tietulleja, ajatteletko Mikko että sinun pitäisi päästä kuin koira veräjästä? Sitäkö sinulle on vapaus?

Jos muutat Belgiaan asumaan, sinunkin on tehtävä samanlainen paperisota kuin muidenkin. Se on totta että Belgiassa kaikki joutuvat väsäämään enemmän paperia kuin Helsingissä.

Meillä on vapaus lentää Unionimme sisällä täysin vapaasti. Edes housuja ei tarvitse vaihtaa! (lompakossa on aina oikeaa valuuttaa)

Käyttäjän mikkokangasoja kuva
Mikko Kangasoja

"Minä voi liikkua vapaasti EU:n alueella, se on tosiasia."

Jos EU:ta ei vielä olisi, olisiko liikkuminen vapaata?

" Jos siellä on tietulleja, ajatteletko Mikko että sinun pitäisi päästä kuin koira veräjästä?"

En. Millä perusteella niin väität? Suosittelen lukemaan kirjoitukseni ja aloittamaan otsikosta.

"Jos muutat Belgiaan asumaan, sinunkin on tehtävä samanlainen paperisota kuin muidenkin."

Entä sitten? Minähän sanoin niin. Ikään kuin väität vastaan sanomalla saman mitä minä.

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen

"Jos muutat Belgiaan asumaan, sinunkin on tehtävä samanlainen paperisota kuin muidenkin."

Mutta yksi ryhmä saa mellastaa Euroopassa täysin vapaasti, ei tarvitse papereita vilautella. Saa mennä maasta toiseen vapaasti kuin linnut ja laulella niitä näitä ja viranomaiset kumartaa, antaa asunnon ja rahaa ja täyttää paperitkin muslimin puolesta.

Käyttäjän LeoMirala kuva
Leo Mirala

Näin on Jarmo, mutta nyt oli puhe siitä kun laatupäällikkö valitteli EU:n alueella liikkumisen vaikeuksia. Oli mikä mies tahansa tai vaikkapa perussuomalainen, mitään ylimääräisiä koukeroita ei Mikolle aseteta!!!

Ei aikaisemminkaan paperisota ole rikollisia hidastanut. Aikanaan vein Neuvosto-Eestiin isoja laatikoita tavaroita tullin ohi. Edes Cocomin päätökset eivät hidastaneet.

Käyttäjän mikkokangasoja kuva
Mikko Kangasoja

Leo, et halua ymmärtää. Se on huono lähtökohta keskustelulle.

Yritän vääntää rautalangasta. Toista kertaa en sitä tee, koska sen verran olen oppinut, ettei se enää sen kummemmin perille mene. Joten:

EU poisti passintarkastuksen ja uhoaa liikkumisen muuttuneen vapaaksi. Ei se passintarkastus estänyt ennenkään lainkuuliaisia kansalaisia liikkumasta vapaasti. Sen sijaan tarkastusten poisto vapautti rikollisten liikkumisen lopullisesti.

Toinen pointtini oli kysymys siitä, mitä se vapaus oikein on, jos passintarkastusten poistuminen on vapautta. Eikö silloin mitkä tahansa tarkastukset (joista kerroin) poista vapautta? Eurokraattien näkemys vapaudesta on joko outo tai rikollisten näkökulma.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset