Yhteiskunnasta Muutama sana

90-luvun lama - totuuskomissio vai ei?

Laman epäoikeudenmukaisuuksien uhrit vaativat totuutta esiin. Oikeudellisesti useimmat tapaukset ovat vanhentuneita, eli tuomioita ei voi jakaa. Se ei uhria lämmitä, hän haluaa totuuden kaikkien nähtäville. Tuoreeltaan Satakunnan Kansan toimittaja, kuten muutamat kollegansakin, hyökkäsi tunteikkaasti vastaan.

 

Viestintuoja oli näet väärä. Sen toi toimittaja Ari Taposen vieroksuma poliitikko. Vaikka poliitikoiden työ on tuoda epäkohtia esiin, nyt niin ei saanut tehdä, koska se kosketti joidenkin kansalaisten tunteita. Populismia siis.

 

Itse koetut epäoikeudenmukaisuudet koskettavat syvältä. Ilman tunteita tavallinen terve ihminen ei niistä selviä. Lukuisilla suomalaisilla on tämän suhteen kuitenkin ongelma. Muistan erään brittitoimittajan kritisoineen Suomea henkisesti kylmänä maana. Vanhastaan itsekin olen saanut samaa todeta. Meillä on ilmapiiri, joka sanoo: "Älä märise!"

 

Kun ongelma ei kosketa itseä, ei toisen valitus kiinnosta, jos kuulija ei osaa asettua toisen asemaan. Monet toimittajat eivät näytä osaavan. Se ei yllätä vaan alleviivaa kulttuurimme kylmyyttä. Jos putoat hyvinvointi- ja oikeusvaltion järjestelmien läpi pohjalle, jäät yksin ilman monien sympatiaa. Kun viralliset tahot eivät ole puolellasi, et ole uskottava muidenkaan silmissä. Viralliset tahot taas lukevat vain lakeja ja jos niiden välistä putoat, putoat lakeja tuijottavien sokealle alueelle ja jäät vaille turvaa.

 

On paljon uhreja, joiden omaisuuden pankkiirit lähipiireineen käytännössä ryöstivät laillisesti. Oikeusvaltion periaatteet ohitettiin juuri silloin, kun niitä eniten tarvittiin. Suomalaisten valtaapitävien sivistys ei vielä riittänyt.

 

Ihmettelen toimittajien kylmää asennetta. Se ei istu nykymaailmaan, missä itse elän. Jos jotakuta kiusataan koulussa tai töissä, hänen subjektiivinen kokemuksensa otetaan sellaisenaan todesta ja tapaus puretaan. Kiusaamista siis pui yhdenlainen totuuskomissio. Kaikki tietävät, että oikeusvaltio petti presidentti Koiviston johdolla monet suomalaiset, mikä on häpeä sinänsä, mutta toisten mielestä pitäisi vain antaa olla. Ero työ- ja kouluelämään on täten valtava. Jos ei oikeus toteudu valtioiden välillä vaan vahvemman oikeus, niin eikö yhteiskunnassa tulisi nyt ainakin ottaa tarvittaessa peili käteen ja katsoa "miten meni noin niinkuin omasta mielestä".

 

Parannellaan haavoja, vaikka tämä maa ja kansa siihen niin haluton onkin. Edes sisällissodan haavoja ei ole saatu puitua. Sotaveteraaneja ja lottia halveksuttiin monien suulla vuosikymmeniä. Nyt ovat laman uhrit vuorossa (ei halveksuttavana, mutta ylenkatsottavana). Eikö kansakunnan yhteisöllisyyttä ja ilmapiiriä kannattaisikin hoitaa tunnustamalla tapaus kerrallaan tehdyt vääryydet? Miksi elättää välinpitämättömästi uhrien katkeruutta? Jos kaivataan yrittäjiä, kaivataan turvaa oikeusvaltion taholta. Sitä ei auta pelko siitä, että sama toistuu uuden yrittäjän kohdalla. Jos on satojen tuhansien velkapaperi allekirjoitettavana, rohkeutta syö pelko, että heikkona hetkenä valtio iskee kirveellä selkään. Niin on tapahtunut, joten mistä voi olla varma, ettei enää tapahdu? Onko opittu? Ei ole, koska ei ole tutkittu, eikä siis tiedetä, mikä kaikki meni vikaan.

 

Kaivan usein mielelläni vertailukohtia historiasta. Isosta vihasta on verraten ainutlaatuiset oikeudelliset aineistot olemassa. Niinpä aiheesta on voitu tehdä kirjoja nykypolvillekin. Kansan kokemat vääryydet kun oli puitu oikeudessa tunnon tarkasti kaikki kirjaten. Prosessi oli toiminut samalla yhdenlaisena psykoterapiana. Miksi siihen ei enää uskota? Samalla kysymys on siitä, millainen oikeusvaltio Suomi haluaa olla?

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

4Suosittele

4 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (2 kommenttia)

Käyttäjän JoriKostiainen kuva
Jori Kostiainen

Ajatuksiani 90-luvun lamasta.

-80-luvun lopun "kasinotalouden" seurauksena monilla yrittäjillä epärealistinen usko tulevaan. Tehtiin investointeja luottaen nousukauden jatkuvan. Tietyiltä osin siis saavat "syyttää itseään". Varovaisuus olisi kannattanut. Tämä tietysti jälkiviisautta.

-Demaripresidentit ja "arvojohtajuus". Koivisto tuhosi pk-yrittäjyyden, Halonen toi liberaalit arvot liiaksi suomalaisten keskelle. Hyvä(kö) kehitys(?).

Käyttäjän JoriKostiainen kuva
Jori Kostiainen

Katson kuitenkin näin, että Koiviston kauden jälkiselvittely on jossain vaiheessa tarpeen. Se on tarpeen oikeudenmukaisuuden, pk-sektorin elpymisen ja kansallisen eheyden kannalta.

Vielä tänäpäivänä ihmiset eivät osaa sitä vaatia. Uskon kuitenkin, että vielä tulee aika, kun nämäkin perataan läpi.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset