Yhteiskunnasta Muutama sana

Ketkä sinne kasvukeskuksiin muuttavat?

  • 25-29-vuotiaiden muutto Helsingin seutukuntaan on lisääntynyt vuosi vuodelta.
    25-29-vuotiaiden muutto Helsingin seutukuntaan on lisääntynyt vuosi vuodelta.

Viime aikoina on usein toistettu, että muutto kasvukeskuksiin on kovaa, koska keskukset kasvavat luonnonlain mukaan. Tässä lyhyt tilastollinen tarkastelu Helsingistä, miten asia oikeasti on.

 

Monet kerrat Suomen kaupunkien kasvua on rinnastettu globaaliin kaupungistumiseen mutta ilmiöillä on selkeät eronsa. Köyhissä ja kehittyvissä maissa muutetaan suurten kaupunkien slummeihin, eikä kaupunkiväestön osuus ole lähelläkään Suomen länsimaista yli 80 % tasoa.

 

Tilastokeskuksen mukaan Helsingin seutukunta kärsi 2003-2010 maassamuutossa muuttotappiota kaikissa ikäluokissa paitsi parikymppisissä. Näissäkin ikäluokissa alle 25-vuotiaiden parhaat kaksinkertaisen muuttovoiton vuodet olivat 90-luvulla. 25-29-vuotiaiden muuttovoitto sen sijaan on noussut 90-luvun tasolle. Viime vuosina, 2013 alkaen, voittoa on tullut myös lapsista ja kolmekymppisistä, tosin määrässä on noustu vasta toiselle tuhannelle vuosittain.

 

Toisin sanoen, menetetyn vuosikymmenen aikana Helsingin seutukuntaan ei muutettu mitenkään kiihtyvään tahtiin vaan hissukseen, 90-luvun lama-ajan tapaan. Muutto virkistyi vasta 2015. Nousukausi oli silloin oraalla, joten se selittänee muutosta.

 

Mistä sinne muutetaan? Yli puolet tulijoista on muista suurista kaupungeista ja seutukunnan naapurista. Etenkin Lahdesta muutetaan. Vastaavasti Helsingistä muutetaan suurin määrin näihin samoihin kaupunkeihin. Muista pienemmistä seutukunnista on muutettu vuosittain 1990 alkaen hämmentävän tasaisesti, noin 14.500. Toiseen suuntaan muuttoa on ollut niin ikään tasaisesti, 13.000. Kahta viimeistä vuotta lukuunottamatta muuttovoitto niistä seutukunnista on siis ollut tavallisesti 1.500.

 

Tiiviin Helsingin seutukunnan tarkastelun perusteella mitään maan sisäistä hullun myllyä ei ole maassamuuton suhteen ollut. Nyt nousukaudella on Helsinkiin menijöitä alkanut selkeästi olla mutta hekin pitkälti muista suurista kaupungeista ja lähinnä parikymppisiä, osa opiskelujen perässä. Suhdanteiden taittuessa trendi taas muuttunee ja muuttovoitto (7000 hlöä; 0,5 % väestöstä) pienenee maltilliseksi (2000 hlöä).

 

Ei pidä unohtaa maahanmuuttoa, joka on ollut Uudellemaalle tällä vuosikymmenellä yleensä noin 8000 henkeä voitollinen. Helsingin seutukunta on siis saanut joinain vuosina jopa neljä kertaa enemmän nettona uusia asukkaita ulkomailta (erityisesti Virosta) kuin muualta Suomesta. Se selittää seudun kasvupaineet.

 

-

Korjaus: viidennessä kappaleessa pienempien seutukuntien ja Helsingin lähtö- ja tulomuuttolukuja tarkistettu vertailukelpoisiksi.

 

Lähteet:

http://pxnet2.stat.fi/PXWeb/pxweb/fi/StatFin/StatFin__vrm__muutl/statfin_muutl_pxt_003.px/?rxid=ac0702b0-e947-4f66-b476-17bf6c04efae

http://pxnet2.stat.fi/PXWeb/pxweb/fi/StatFin/StatFin__vrm__muutl/statfin_muutl_pxt_002_fi.px/?rxid=a0126aae-3efa-4a49-bdf8-95548ac16c52

http://pxnet2.stat.fi/PXWeb/pxweb/fi/StatFin/StatFin__vrm__muutl/statfin_muutl_pxt_012.px/table/tableViewLayout2/?rxid=ac0702b0-e947-4f66-b476-17bf6c04efae

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (1 kommentti)

Käyttäjän marttivartti3 kuva
Martti Nurmi

Helsingin muuttoliikettä voi helposti tutkia empiirisin menetelmin, junantuomatkin. Jos tuossa olisi ollut graafissa vanhemmatkin ikäluokat, olisi viivan suunta ollut kiintoisa. Stadia tehdään nuorille ja maahanmuuttajille. Itse asiassa se on ihan ok, vapaassa maassa. Politiikka sanelee. Välineet on välillä kyseenalaiset. Kehitys tuo mukanaan ennustamattomuutta, koska puuttuu kokemuspohjaa. Missä määrin lopputulos ilmenee ääripäissä, jää nähtäväksi.
2016 ei vielä ollut merkittävää eläkeläisten poistumaa. Data tulee jälkijättöisesti. Ehkäpä ei enää kyetä tahi haluta. Kämpän pitäisi mennä kaupaksi. Kuka ostaa?

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset