Yhteiskunnasta Muutama sana

Maahantulijan iänmäärityksestä

Lähes vuosi sitten apulaisoikeusasiamies suositteli, ettei maahanmuuttajille tehdä enää vapaaehtoisia lääketieteellisiä iänmäärityksiä ennen lakimuutoksia. Tekstiä lukiessa kummastusta herättää erityisesti yksi kohta:


Iänmääritykseen vapaaehtoisuuden perusteella liittyy edellytyksenä, että iänmäärityksen liittyvän suostumuksen on aina oltava todellinen ja nimenomainen ja alaikäisen turvapaikanhakijan on ymmärrettävä suostumuksen merkitys. Ainakin nuorempien alaikäisten turvapaikanhakijoiden kohdalla voi olla vaikea varmistaa, että turvapaikanhakija kykenee arvioimaan antamansa suostumuksen merkityksen. Tästä syystä onkin parempi, että iänmäärityksiä ei lainkaan suoritettaisi pelkän alaikäisen turvapaikanhakijan suostumuksen perusteella, vaan asiasta säädettäisiin lailla.


Eli, ne, jotka tunnistaa jo päältä alaikäisiksi ja joita ei siten testata, eivät asiamiehen mielestä välttämättä ymmärrä, että hänen suostumuksensa koskaan tapahtumattomaan testiin sekä itse testi on tulokseltaan itsestäänselvä ja yhdentekevä. Tämän takia testejä ei tulisi tehdä muille. Logiikan ilotulitusta?

Käytännössä iänmäärityksellä on merkitystä vain ikänsä valehdelleille tai iästään tietämättömille aikuisille ja heidän perheilleen. Taisi thorsilaiset saada varsin mehevän viivytysvoiton.

Ongelman ratkaiseminen ongelman ratkaisu estämällä:
Oikeusasiamiehen saamien tietojen mukaan viranomaisilla, järjestöillä ja muilla alaikäisten turvapaikanhakijoiden asioita hoitavilla tahoilla voi olla hyvinkin erilaisia käsityksiä turvapaikanhakijan oikeasta iästä, varsinkin niissä tapauksissa, joissa turvapaikanhakijan ikä vaikuttaisi olevan lähellä 18 vuoden ikää. Iänmääritykseen liittyvä epäselvä ja sääntelemätön tilanne on sekä alaikäisen että täysi-ikäisen turvapaikanhakijan oikeusturvan kannalta ongelmallinen.


Tässä oikeusturvaongelmana sinänsä aivan oikein nähdään muiden muassa se, että eri tahot määrittelevät turvapaikanhakijan iän hyvin eri tuloksin, kun henkilö on noin 18. Ongelmaa olivat poliisit kuitenkin ratkaisemassa tieteellisellä ikätutkimuksella, mutta koska heille ei ole tähän oikeusturvaa parantavaan toimenpiteeseen annettu enää lupaa, se lopetettiin. Kävikö nyt tämän seurauksena niin, että ikä määritellään mutulla vai ei ollenkaan? Pikaista tieteellisen ikätutkimuksen sallivaa tai vaativaa lakimuutosta tuskin kannattaa odotella, mutta jotkut ovat ainakin tyytyväisiä. Jälleen esimerkki siitä, että kaikella voi ratsastaa - nyt oikeusturvalla. Tässä haisee sama mätä kala kuin maahanmuuttolain säätämisen oikuissa.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (6 kommenttia)

Frank (nimimerkki)

Ei hätää! Matti ja Astridhan lupasivat "mummolain" pikavauhtia, parissa kuukaudessa. Kyllä tästä iänmäärityksestä varmasti tulee nopeasti hyvä laki, onhan asiaa jo vuoden päivät pyöritelty!

denotredame (nimimerkki)

On se kummaa kun meiltä suomalaisilta vaaditaan henk.todistusta jotta voimme ostaa tupakkaa tai päästä sisään ravintolaan ja saada alkoholitarjoilua. Henk.todistus vaaditaan yli 50e ostoksista..poliisi vaati joskus ajokorttia..työnantaja vaatii 18v iästä todistusta työhönpääsyksi..ect..ect..Mutta kun läpi turvallisen Euroopan matkustanut 'maahanmuuttaja' tulee portillemme niin: ei papereita..ei iänmäärityksiä..ei reittiselvityksiä..ei mitään...koska se on vastoin 'pyhää ihmisoikeuskysymystä'...Eikö samat 'ihmisoikeuskysymykset' koskekaan meitä suomalaisia....Voisin siis heittäytyä tyhmäksi poliisin edessä ja sanoa 'no peipers go to hell, you are rasist..'..Ravintolan pokelle vetoaisin ihmisoikeuksiini päästä sisään täyteen kapakkaan...Tämä mainittu 'oikeusturvaongelma' tässä asiassa on mennyt suuntaan jonka KJLång aikoinaan viritteli: väärinkäyttäytyjien oikeusturva on suurempi kuin oikeinkäyttätyjien...

TP (nimimerkki)

Mutta eihän testien väitetyllä epätarkkuudella ole mitään tekemistä sen asian kanssa, että pitäisikö testejä saada tehdä sosiaalishoppailijan luvalla vai ilman. Testin tarkkuus on yksi asia ja lupa testiin on aivan toinen asia. Nämä eivät ole missään riippuvuussuhteessa toisiinsa.

Ylipäätään, on aivan järkyttävän idioottimaista vääntää peistä siitä, että...
1. pitääkö testien tekemiseen saada lupa sosiaalishoppailijalta (ei tietenkään)
2. pitääkö testit keskeyttää siksi kunnes asiasta selvästi säädetään laissa (ei tietenkään).

Siis normaalijärkinen yhteiskunta toimisi näin:
1. Kaikki testataan, jotka katsotaan vaativan testausta
2. Testejä jatketaan sillä välinkin kun uutta lainsäädäntöä sorvataan.

Kun tuo oikeusasiamies näyttää heittäytyvän aivan järkyttävän yli-yli-herkäksi tässä iänmäärityskysymyksessä, niin ihmettelenpä vaan, että missä hänen yliherkkyytensä oli piilossa, kun valtio on ryöstänyt toistuvasti ja pitkäaikaisesti ja lainvastaisesti niitä ihmisiä, jotka ovat tuoneet autonsa EU-alueelta. Tai kun Suomi saa jatkuvasti langettavia tuomioita milloin mistäkin väärästä tulkinnasta julkaisuvapautta koskien tai pitkäksi venyneiden oikeusprosessien takia. Nämä vuosia jatkuneet selvät epäkohdat eivät näytä herättävän minkäänlaista mielenkiintoa oikeusturvaa valvovien viranomaisten taholta.

Vanha demari (nimimerkki)

"alaikäisen turvapaikanhakijan on ymmärrettävä suostumuksen merkitys. Ainakin nuorempien alaikäisten turvapaikanhakijoiden kohdalla voi olla vaikea varmistaa, että turvapaikanhakija kykenee arvioimaan antamansa suostumuksen merkityksen."

Tässä on selvä epäloogisuus. Testihän nimenomaan tehdään iän selvittämiseksi eikä siis ole olemassa etukäteen alaikäiseksi luokiteltavaa turvapaikanhakijaa.

Yksi hyvä nyrkkisäääntö tähän voitaisiin ottaa: jos kieltäytyy testistä, tietää itsekin olevansa täysi-ikäinen.

K Veikko

Muuttuuko kotimaassaan laikkisesti täysi-ikäinen henkilö Suomeen tultuaan vajaavaltaiseksi, jos hänen ikänsä on alle 18 vuotta?

Jari S (nimimerkki)

Itse suosittelisin apulaisoikeusasiamiehelle että tähän maahan ei päästetä ketään turvapaikanhakijaa jonka papereissa saattaisi olla jotakin epäselvää tai tulee ilman papereita. Päästäisiin tästäkin aivan itse tehdystä idioottimaisuudesta, tai toisin sanoen vallassa olleiden poliitikkojen ja viranhaltijoiden tekemästä.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset