Yhteiskunnasta Muutama sana

Kaatuvatko kaikki ripulitaloudet?

Irlannin velkojen takaamiseen tuntuu olevan täydellinen yksituumaisuus. Kun siihen etsii perusteluita, toistuu joka puolella pelottelu "kaikki kaatuu" ja "katastrofi".


Kun Brasiliaa lukuunottamatta pankkiirit eivät vastaa henkilökohtaisella omaisuudellaan pankin taloudesta, ovat he hurmioituneessa leikissään saaneet lähes tuhottua pankkinsa. Tämä oli mahdollista, koska keskuspankit jakoivat heille rahaa tosi halvalla ja se sitten lainattiin entistäkin köyhemmille.

Käsittääkseni köyhä sai hyvässä tilanteessa asuntolainansa maksettua myymällä asunnon hyvällä voitolla. Kun asuntojen hinnat eivät enää nousseet, ei lainaa voinutkaan maksaa. Tuli romahdus. Silloin muka pankkiirit tajusivat, ettei maksukyvyttömälle voi antaa lainaa. Siinä oli ehkä finanssipankkiirien paras innovaatio vuosikymmeniin. Pankkiirien vastuuntunnosta romahduksen jälkeen kertovat yleiset jättibonukset, joita edelleen jakoivat toisilleen.

Ja poloiset poliitikot selittävät, että valvonnalla tämä hoituu. Joku vähänkään syvemmälle ajatteleva tajuaisi, että systeemissä on jotain pahasti vialla ja että valvonta on vain ratkaisu systeemin vikaan. Jos auton ovi ei pysy kiinni, sitä pitää valvoa ja tarvittaessa vetää kiinni. Ajan myötä valvoja ei kuitenkaan aina jaksa ja valvottava oppii juksaamaan valvojaa. Viisas korjaisi oven, mutta ei meillä.

 

Talouden ennustajat eivät tajunneet kehitystä

Ne, joiden talousennustuksia mediatalot tänäkin päivänä käyttävät, eivät osanneet tai halunneet ennustaa romahdusta. Nyt pitäisi luottaa siihen, että nämä jotka eivät tajua miten systeemille käy, tajuaisivat kuitenkin korjata sen.

"Suomen Pankki ennustaa talouskasvun hidastuvan. BKT:n arvioidaan kasvavan 2,7 % vuonna 2008, 2,3 % vuonna 2009 ja 2,2 % vuonna 2010."

 

Pitäisikö Irlantia sitten auttaa - ja miten?

Nyt innokkaasti velkaannutetaan valtioita lainaamalla rahat pankeilta. Itse en usko Irlannin ja muiden heikkojen selviävän, koska oletettavasti heille annetaan rahaa vain juuri pakollinen määrä, josta seuraa se, ettei pienikään tuulenvire saisi kaataa horjuvaa korttitaloa. Ja kun yksi näistä ns. PIGS-maista kaatuu, menevät muut mukana. Merkitys meille on se, onko pankkiemme lisäksi valtiokin menettänyt rahansa vai ei.

Onhan se tosi ikävää, että nousukauden osinkoja jakaneet ja voittoa tehneet pankit joutuisivat huonoina aikoina tappioille. Varsinkin kun ne tappioiden kattamiseen tarkoitetut rahat jaettiin hyvinä aikoina omistajille. Eihän siltä omistajalta sitä rahaa voi takaisin pyytää. Sehän nyt on aivan sopimatonta. Kuinkas nyt omistaja voisi tuntea vastuuta bisneksestään huonoina aikoina?

Tilanne on siis oikein hieno: meillä on sosiaaliturva jopa pankeille. Siinäpä iskulause brändiä kiillottamaan. Lisäksi velkaantuvat valtiot osallistuvat velalla riskibisneksiin nimeltä Kreikka, Irlanti, Portugali, Espanja, Italia.... Samaa muuten EI suositella osakesijoittajalle.

Mieluummin lyötäisiin itse lisää euroja kuin lainattaisiin ne pankeilta maksua vastaan. Vai kumpi on halvempaa: ilmainen vai maksullinen? Yksi idea olisi ostaa Irlannista pankkien osakkeita.

Yhtä kaikki, sana 'pellesirkus' kuvaa pankkiirien ja poliittisen eliitin tuusaamista paremmin kuin mikään raportti.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (52 kommenttia)

Vieras (nimimerkki)

Näistä on jankutettu 200 vuotta. Lepo.

Vieras (nimimerkki)

Pankinjohtajien henkilökohtainen vastuu ulottuu Brasiliassa niin pitkälle tulevaisuuteen kuin vararikkoa selvitteleviin oikeudenkäynteihin kuluu aikaa. Johtajien omaisuus voi siis olla jäissä jopa vuosia ennen kuin selviää, päätyykö omaisuus pesälle kokonaan vai palautuuko siitä osa johtajille.

Vararikkoa tai viranomaisten haltuunottoa edeltävältä ajalta johdon totaalinen vastuu ulottuu viiden vuoden päähän. Tältä taannehtivalta vastuulta ei suojaa edes työpaikan vaihtaminen ennen pankin kaatumista. Johtopaikan jättämisen jälkeen vastuu on voimassa niin ikään viisi vuotta.

Viranomaiset voivat Brasiliassa velvoittaa myös pankkien suurimmat osakkeenomistajat sijoittamaan kriisipankkiinsa lisää pääomaa.

Useimmissa muissa maissa pankkien osakkeenomistajilla ei ole sen suurempaa velvoitetta pönkittää yhtiönsä pääomaa kuin muidenkaan osakeyhtiöiden omistajilla. Osakkeenomistajan suurin riski on yleensä jo tehdyn sijoituksen muuttuminen arvottomaksi.

Tässä on oiva ratkaisu tämän syöpäläislajin kroonisiin ahneusongelmiin. Tämmönen laki pitä pullauttaa samantien takautuvasti. Ei luulisi olevan vaikeaa kaiken muun paskalakitehtailun ohessa.

Vain Perussuomalaiset näkevät asioihin näin fiksut ja järkevän helpot ratkaisut!

siviilitarkkailija (nimimerkki)

Kun iso tulee koulunpihalla vaatimaan pieneltä tämän karkkirahat...

Pienen vaihtoehdot ovat itseasiassa aika vähissä. Pieni voi joko antaa rahat tai taistella. Vaikka pieni häviäisi, taistelu on sinänsä kunniallinen ja parempi vaihtoehto kuin rahojen luovuttaminen. Kun pieni taistelee agressiivisesti ja piittaamattomasti, iso yleensä luovuttaa koska tajuaa saamansa hyödyn ja rikollisessä perinnässä itselleen aiheutuvan tuskan epäsuhtaisuuden.

Käyttäjän pekkalampelto kuva
Pekka Lampelto

Brasilian malli kuullostaa äkkiseltään hyvältä. Onko siinä mitään heikkouksia?

Käyttäjän JaniRantala kuva
Jani Rantala

No mitäs luulisit. Onko Brasilia muka joku talouden ylisuorittaja?

Käyttäjän pekkalampelto kuva
Pekka Lampelto

Talouden terveys on monesta kiinni.

Osaatko itse selittää heikkoudet?

Käyttäjän JaniRantala kuva
Jani Rantala

rikas eliitti joka omistaa kaiken ja pirusti köyhiä. Olematon keskiluokka.

Käyttäjän pekkalampelto kuva
Pekka Lampelto

Väitätkö, että se on Brasilian pankkijärjestelmästä johtuvaa?

Mikä selittäisi, että pankkijärjestelmänsä olisi syyllinen elintasoeroihin?

Käyttäjän mikkokangasoja kuva
Mikko Kangasoja

Hah... eli kun pankkiiri vastaa omaisuudellaan pankin touhuista, se ei uskalla tehdä sijoituksia ja myöntää lainaa - tyhmiin hankkeisiin. Tämän takia Brasilia ei ylisuorita... Ehkä se on hyvä asia.

Vieras (nimimerkki)

EU on niin moni-ankkurinen möhkäle, ettei se kaadu tai sitä kaadeta.

Mutta sen voi puhkaista.

Maalaismummo (nimimerkki)

Taas löytyi yksi viisas, joka luulee, että tuotantotalous on samaa kuin kansantalous. Enpä tosin antaisi yritystäni tällaisen insinöörin käsiin.

Miten ihmeessä ihmiset saisi tajuamaan joitakin yritystalouden(kin) perusasioita!

No, otetaan Irlanti (mutta se voisi olla myös jokin yritys) esimerkiksi vaatimuksellesi:

Olisi siis päästetty Irlannin pankit velkasaaneeraukseen, mikä tarkoittaa, että saatavat eli sijoitukset pankkeihin puolitetaan.
Suomen eläkevakuutusyhtiöt ja pankit olisivat siis sovinnolla suostuneet puolittamaan ainakin miljardin suuruiset sijoituksensa, jotka on tehty suuren koron toivossa...

YES! Kuntien ja valtion eläkeläiset varsinkin luopuisivat ihan vapaaehtoisesti rahoista, joita he pitävät omana palkkatulonaan!

http://www.taloussanomat.fi/rahoitus/2010/11/16/su......

http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/Tauti%20levi%C3......

http://www.hs.fi/talous/artikkeli/Irlannille+my%C3......

Saneeratkaa vain ne pannkit! Minua se ei kosketa.

Maalaismummo (nimimerkki)

Vilkaisin kursorisesti profiiliasi. Et sinä vaikuta olleskaan niin tyhmältä, kuin tämä kannanottosi antaa ymmärtää. Joissakin kohdin ihan kunnioitan tuollaista nuorta miestä.
Kumpi nyt on todempaa, oma kubauksesi itsestäsi vai se, mitä tämä mielipiteesi näyttää?

Käyttäjän mikkokangasoja kuva
Mikko Kangasoja

Moi. En tiedä mistä mielipiteestäni puhut? :)

arska (nimimerkki)

Tuossa on muuten mielenkiintoinen kirjoitus Kreikasta:

http://www.taloussanomat.fi/kansantalous/2010/05/0...

"Kreikalle luvattujen tukiluottojen ehdot vaativat maalta suoranaista talousihmettä. Moisesta talouskuurista ei ole aiemmin selvinnyt yksikään maa – ei ainakaan ilman valuutan devalvointia."

"Tukiehdot ovat niin ankarat, että ne painavat Kreikan ja suuren osan Kreikan kansasta kyykkyyn. Ehdot ovat jopa niin tiukat, että koko Kreikan julkisen talouden tasapainottaminen voi kaatua mahdottomuuteensa."

"Kreikalla ei ole käytettävissään sen enempää korko- kuin valuuttalääkettäkään. Siksi sen voi olla äärimmäisen vaikea ellei jopa mahdoton saavuttaa edes sitä vaisua talouskasvua, jonka varaan EU ja IMF talouskuurinsa perustavat.
Näin ovat tällä viikolla arvioineet Kreikka-analyyseissään esimerkiksi yhdysvaltalaispankki JP Morgan Chasen ja brittipankki Barclays Capitalin ekonomistit."

"CEPSin arvostettu Eurooppa-ekonomisti Daniel Gros on laskenut, että Kreikan julkiselta taloudelta nyt lyhyessä ajassa vaadittava supistus aiheuttaa koko kansantaloudelle voimakkaan kysyntäshokin.
Grosin arvioiden mukaan jokainen Kreikan valtion yhden prosenttiyksikön kululeikkaus voi kutistaa bruttokansantuotetta jopa 2,5-kertaisella voimalla eli 2,5 prosenttiyksikköä.
Suuri kerroin johtuu siitä, että Kreikassa julkisen talouden osuus koko kansantaloudesta on erittäin suuri."

"Jos Kreikan valtionvelka kasvaa Johnsonin arvion mukaiseen 150 prosenttiin bkt:stä tai jopa sitä suuremmaksi, ja jos valtionvelan keskikorko olisi tuo tukiluotoista vaadittava viisi prosenttia, palaisi pelkkiin korkoihin lähes kymmenesosa vuoden bkt:stä."

jne. jne.

arska (nimimerkki)

Vielä tuo:

"Tukisopimus perustuu oletukseen, että talous supistuu ensin pari vuotta, mutta alkaa sen jälkeen vähitellen taas kasvaa.
Vaisutkin kasvuoletukset voivat osoittautua liian toiveikkaiksi."

"Ilman talouskasvua Kreikan olisi punnerrettava valtiontalous lähes kymmenen prosenttia ylijäämäiseksi, jotta se saisi velan kasvun edes pysäytettyä. Muuten se joutuu ottamaan aina vain lisää velkaa selviytyäkseen edes koroista."

Jorma Joki

Vuonna 2008 kun Lehman Brothers kaatui (tai annettiin kaatua), Irlannin hallitus teki päätöksen nostaa talletussuojan rajoittamattomaksi (se oli myös syynä, miksi Suomi nosti suojan 50,000 euroon). Pari pankkia kansallistettiin, mutta lainaus jatkui vain kiivaampaa tahtia (ja miksipä ei, valtio takasi kaikki lainat). Raja tuli vastaan, kun valtion takaukset nousi 440 miljardiin euroon. Irlannin kokoisessa maassa. Myös suomalaiset (institutionaaliset) suursijoittajat lisäsivät sijoituskantaansa Irlannissa (kuten Espanjassakin, pankit ainakin ovat lisänneet rahoitustaan, v. 2009 1.8 miljardia, v. 2010 2.5 miljardia euroa). Ja miksipä ei, takuuvarmasti rahat takaisin (kesällä tehdyn vakaussopimuksen mukaan), ja vielä isolla korolla. Bisnestä tehdään veronmaksajien rahoilla, aina vaan avoimemmin ja törkeämmin. Suursijoittajien sosiaaliturvaa. Mutta turha meidän on ripulitalouksista puhua, kaikki näyttäää ruusuiselta Suomessa, kun otetaan koko ajan lisää velkaa, tämänhetkinen saldo 74 mrd. euroa, reilut 50% BKT:sta, tänä vuonna pitäisi mennä 100 mrd. rikki, silloin velkaa on n. 70% BKT:sta. Kannattaa muistaa, että 90-luvun laman pahimpina aikoina Suomen velkataakka KORKEIMMILLAAN oli 65% BKT:sta.

Eli ripulitaloudessa ollaan täälläkin.

ps. EKP on ostanut Irlannien pankkien osakkeita (eli pumpannut rahaa) ainakin 130 miljardin euron edestä. Eipä auta. Lisärahan painaminen taas aiheuttaa sellaisen sotkun, että ei kommenttitila riitä, lyhyesti kuitenkin, että se on kaikkea muuta kuin ilmaista.

intrigööri (nimimerkki)

Suomenkin talousviisaille on jo selvää, ettei Kreikan ja Irlannin tukilainoista saada koskaan paljoa takaisin. Euromaat tässä vain pelastelevat pankkien omistajia niin kauan kuin ne saavat itse luottoa joiltakin muilta maailman pankeilta.
Kuprutalouteen turvautuneet maat pitäisi päästää suosiolla velkajärjestelyyn, koska niiden velat ovat kasvaneet liian suuriksi. Eihän täysin konkurssikypsää firmaakaan kukaan pelastele. Saa näitä asioita väännellä ja käännellä, voi puhua hienoa finassi-munkkilatinaa yli tavisten hilseen. Eivät ne hienot höpinät silti muuta miksikään talouden ikiaikaisia perusasioita.
Brasiliasta voisi ottaa mallia. Rahapelureiden taloustiikeröinti raatelee henkitoreisiin kaikki kansantaloudet. Sikarahaflunssa saattaa levitä jopa Ranskaankin, mistäs siihen lääkettä otetaan?

http://www.arvopaperi.fi/uutisarkisto/article53877...

Vieras (nimimerkki)

Nyt ryhtiä vanhat puolueet tai tulee vaaleissa rökäletappio.

Jorma Joki

Tässä lista ERVV-puitesopimuksen äänestystuloksesta, kaikki puolesta ja vastaan äänestäjät, nämä nimet kannattaa painaa mieleen tulevia vaaleja ajatellen

http://www.eduskunta.fi/faktatmp/utatmp/akxtmp/ptk...

Sieltä löytyy monta edustajaa, joiden suu puhuu yhtä, mutta sormi painaa toista nappulaa.

spärrä (nimimerkki)

>>Kaatuvatko kaikki ripulitaloudet?<<

No...meidän antaman miljardi on kuin pihkatappi B-rapussa,se vain pitkittää hätää...
Itse alan olla vakuuttuneempi että kyse on tästä...

http://www.youtube.com/watch?v=M21uUdT_Gkw

Vieras (nimimerkki)

Tutustukaa Brasilian pankkien luomaan asuntolainakeikaukseen. Se se vasta on hulvatonta. Lainat eivät pääty koskaan.

Vieras Uuno (nimimerkki)

Merkel on ossi eikä sen vuoksi ymmärrä kuinka ovelia USA:n pörssihait ja shakaalit ovat. Sarkozy painosti hänet pelastamaan Kreikan 110 miljardilla eurolla ja hyväksymään 750 miljardin euron tukipaketin muille heikoille euromaille. Niihin kuuluu BIIGS-maiden lisäksi mm. Belgia.
Kreikan velkajärjestely olisi ollut ainoa oikea ratkaisu. Nyt on käynnissä suuri domino-peli, jolla pelataan Saksalta suuret rahat pois.
Tarkoitus on kostaa holocoust vielä kerran. Sääliksi käy euromaita ja erityisesti Saksaa ja Suomea, joita viedään kuin pässiä narussa teurastettavaksi.
Miksi esim. Timo Soini on hiljaa Persut ?

J. Gagarin

Irlannin ja Kreikan tapaukset ovat tyystin erilaiset. Kreikka huijasi EU:ta väärennetyillä tilastoilla, mutta Irlannin kohdalla kyse on talouden perustan yllättävästä murenemisesta. Irlantihan oli Euroopan mallimaita vielä joitakin vuosia sitten. Irlannille kävi vähän samoin kuin Suomelle 90-luvun alussa.

Euron pelastamiseksi tehdään kaikki mahdollinen tällä hetkellä ja on todennäköistä, että siinä onnistutaan. Olen kyllä itsekin sitä mieltä, että asiat olisivat menneet paremmin, jos euroon olisivat ensi vaiheessa liittyneet vain Saksa, Hollanti, Itävalta ja Suomi. Silloin kyse olisi käytännössä ollut D-Markan uudesta nimestä ja sen alueen pienestä laajentamisesta.

Maalaismummo (nimimerkki)

D-markan laajennus olisi varmaan ollut joissakin merkityksissä hyvä.

Mutta olisiko se edistänyt Euroopan taloudellista yhteistyötä? Koko EU:n luomisen todellinen lähtökohta on sotien välttäminen taloudellisen yhteistyön sitein. Se tahtoo monilta unohtua.

Hienoa, jos Venäjäkin saadaan mukaan joskus!

J. Gagarin

Euroon olisi myöhemmässä vaiheessa voinut liittyä myös muita maita. Taloudellinen yhteistyöhän on EU:n kautta tullut edistetyksi jo tavaran ja työvoiman vapaan liikkumisen kautta. Koko pajatsoa ei aina kannata yrittää tyhjentää kerralla, voipi osoittautua, että taskut eivät riitä.

Vanhempi lakimies (nimimerkki)

Myönnän heti, etten hallitse kansainvälistä rahapolitikkaa enkä edes
täydellisesti Suomen rahapolitiikkaa, mutta minua arveluttaa erittäin
paljon se, MIKSI PELASTETTAVILTA MAILTA EI VAADITA VAKUUKSIA?

Eihän siinä ole mitään järkeä. Julkisuudessa on esitetty, että
Irlannin tilanne johtuu pankkien huolettomasta ja ahneesta lainan-
annosta sekä Irlannin valtion pankeille antamasta täystakuusta.

Jos näin on, niin lainaa-antavien Euromaiden tulee vaatia pankkien
osakkeet (suurimmilta omistajilta eli pankkien tosiasiallisten
hallitsijoiden) vakuudeksi antamistaan lainoista tai takauksista.
Onko se nyt niin kertakaikkinen mahdottomuus ja jos on, niin MIKSI.
Samalla tietenkin tulee vaihtaa pankkien pääjohtajat ja johtokunnat,
jotteivat ne pääsisi hukkaamaan tai rosvoamaan näiden kriisipankkien
varoja.

Jos osakkeenomistajat eivät tähän suostu, niin annetaan mennä sen
tien konkurssiin ja autetaan Irlantia sitten muulla tavalla esim.
takaamalla tallettajien säästöt teittyyn rajaan saakka. Minua
viisaammat alan konkarit varmaan tietävät, millä tavoin.

Peruskysymys on siis: MIKSI TAKUITA EI VOI VAATIA???

Tuomas Taivasaho

Käteinen voisi aikuistua ja vaatia Irlantia laskemaan talletustakuunsa EU-maiden yhteisesti sovitulle tasolle. Nyt rajaton takuu houkuttelee pääomia Irlantiin suojaan. Yhden euromaan sooloilun seurauksena kaikkien muiden asettaman rajan merkitys katoaa.

Jorma Joki

Täsmälleen, ensin talletustakuut yhteiselle tasolle (n. 50,000 euroa), sen jälkeen yritysvero (huomattavasti) korkeammaksi, "yleiseurooppalaiselle" tasolle, nyt maa on suursijoittajien käsissä, on ollut jo 10 vuotta, eikä oikeaa taloudellista tervehtymistä tapahdu, ennenkuin valta on takaisin Irlannin valtiolla. Tosin kumpikin vaatimus taitaa olla vain toiveajattelua, tuskin muuttavat, fyffet pois vaan veronmaksajilta. Eikä tule jäämään yhteen kertaan, sama kuvio tulee toistumaan monin eri tavoin, miksipä ei, varmaa tuottoa suursijoittajille.

Tuomas Taivasaho

Kansalaisia sumutetaan kielellä jota ei käsitä pirukaan. Selkosuomeksi Suomen takauksen konkurssivaltioiden valtionlainoille laski niiden velkapapereiden lainoja. Vastaavasti Suomen ja takaajamaiden velkapapereiden korot nousevat. Ei asuntoakaan voi lainan pantiksi montaa kertaa antaa. Sama on kansalaisten veronmaksukyvyn suhteen.

Simppeleintä olisi ollut Kreikan jättää maksamatta luottoja takaisin vastaava määrä mitä uusia luottoja ei markkinoilta tipu. Velkapapereiden jälkikauppa pitäisi myös kieltää, niin voisi kohdistaa kiusan Goldman Suckien antamiin lainoihin.

J. Gagarin

"Simppeleintä olisi ollut Kreikan jättää maksamatta luottoja takaisin vastaava määrä mitä uusia luottoja ei markkinoilta tipu."

Tuollaista järjestelyä kutsutaan konkurssiksi.

Tuomas Taivasaho

"Tuollaista järjestelyä kutsutaan konkurssiksi."

Niin sanotaan,ja jos niihin alkaa kiteentymään, olisi kannattanut alkaa kirjailijaksi.

Tiedoksi ettei valtiot mene konkurssiin.

J. Gagarin

"Tiedoksi ettei valtiot mene konkurssiin."

Siksi ehdottamaasi menettelytapaa ei noudatettu.

Tuomas Taivasaho

Siis todetaan uudestaan. Olisi ollut parempi jättää luotto maksamatta jos uutta luottoa ei saa markkinoilta ilman takauksia säälliseen korkoon vanhojen luottojen maksamiseksi. Näin ei toimittu, vaan EU:n palokunta riensi sammuttamaan tulipaloa takauksineen (ilman vakuuksia) ja rahatukkoineen kaikkien velkojien iloksi.

Hetken ilosta seurasi krapula, kun kaikki tajusivat muiden maiden luottoriskien kasvaneen. Sitä mukaa kun takauksia kasvatetaan toisilleen, luottamus noiden maiden maksukykyyn heikkenee. Korot nousevat myös takaajamailla. Seurauksena on, että hyväntahtoisten maiden takauksia saaneisiin maihin luottamus rapisee uudelleen, koska takaajankin riskiluokitus heikkenee. Tätä ei tajuta tai kansalle haluta kertoa. Olemattomasta ongelmasta tehdään helvetisti isompi ongelma kuin alkuperäinen oli. Lopulta ongelma uhkaa oikeasti maanosan palamista helvetin tulessa. Vähintään euroalue tulee hajoamaan, ellei koko valuuttaa kuopata.

Kun "populistit" ihmettelevät touhun järkevyyttä, J. Käteinen viisaana pöpisee muuten koko maailman roihahtavan tuleen ja työpaikat menee.

Kysynpä mitä oikein ajat takaa lakonisella viisastelulla "Siksi ehdottamaasi menettelytapaa ei noudatettu" (J. Gagarin)? Jotain perusteluja voisi antaa, sillä yhden lauseen kommentit ei oikein vakuuta eikä sivistä.

Vanhempi lakimies (nimimerkki)

Tuomas Taivasaholle

En tarkoittanut nyt valtion lainojen takausta enkä niiden
maksamista, vaan kuten kommentistani oli pääteltävissä, pankkien
huolimattomien antolainausten takaamista/rahoittamista.

Tämä siis olettaen, että Euromaiden rahoitusavut tai takausavut
kohdistuvat joko suoraan tai välillisesti näihin holtittomiin
pankkeihin.

Edelleen on vastaamatta kommenttini pääaihe, miksi Suomen veron-
maksajien rahoille/takauksille ei voida saada vastavakuuksia.

Toivon, että edes blogin kirjoittaja osaisi vastata tähän
pohjimmiltaan varsin yksinkertaiseen kysymykseen. On turha
keskustella muiden maiden auttamisesta, jos ei edes näin
perustavaa laatua olevaan kysymykseen osata vastata. Uskon
kyllä nykyisen hallituksen ainakin yrittävän parhaansa, mutta
ainakin minä en luota avustuspäätöksiin pennin vertaa ennen kuin
saan selvityksen siitä, miksei tuettavilta pankeilta taikka
paremminkin niiden omistajilta vaadita mitään, vaan meidän
veromarkkojamme syydetään ties minkä pankkikoplan kukkaroon.
Kyllä pankin osakkeenomistajatkin ovat vastuussa tuuleen
kylvätyistä rahoista, hehän ovat valinneet toimivan johdon ja
hyväksyneet suoraan tai välillisesti pankin toimintatavan.

Olen tätä kysynyt jo useammassa kommentissani eri blogeissa,
mutta aina turhaan.

MIKSI VASTAUSTA EI ANNETA.

Siinäpä hyvä välikysymys hallitukselle. Sanottakoon jo etukäteen,
ettei vastukseksi riitä, että euro romahtisi. Miten se voisi
romahtaa joidenkin rahamiesten pankkiosakkeiden antamisesta
vakuudeksi. Sen nyt tajuaa se paljon mainostettu Sokea
Reettakin.

Jorma Joki

"Edelleen on vastaamatta kommenttini pääaihe, miksi Suomen veron-
maksajien rahoille/takauksille ei voida saada vastavakuuksia."

Yksinkertainen vastaus: nyt tehdään raakaa bisnestä veronmaksajien rahoilla. Kataisen vakuusvaatimukset ovat pelkkää poliittista teatteria. Käytännössä jokainen avustava maa maksaa takaisin oman maan pankkien ja suursijoittajien varat (Suomella n. miljardi euroa), Irlannin rajaton talletussuoja on jo aikoja sitten ylittänyt Irlannin varat (tällä hetkellä n. 440 miljardia euroa).

Eli suursijoittaja A siirtää pääomiaan Irlantiin, Irlanti takaa talletukset, koska sijoittaja tietää Irlannin ja EU:n vakausrahaston takaavan sijoituksen, tuotto on varmaa. Mitä enemmän Irlantiin sijoitetaan, sen huonommaksi sen tilanne käy, luottoluokituslaitokset alentavat Irlannin luokitusta (eli kykyä maksaa lainat takaisin) mikä johtaa korkojen nousuun, ja kun sijoittajat haluavat rahansa korkoineen takaisin, "apuun" tulee IMF, EU ja muut instanssit, valtiot "lainaavat" rahaa ja sijoittajat saavat varman tuoton. Sen takia näitä "lainoja" kutsutaan myös suursijoittajien sosiaaliturvaksi, ei poliitikot, pankkiirit jne. ole kansalaisten eduista kiinnostuneet, ne ajavat vain pääomien ja törkeän bisneksen teon etuja meidän verorahoillamme. Ei kukaan, edes Katainen, halua mitään takauksia lainoille, nyt isot pojat leikkii meidän rahoilla, lakeja kovennetaan, yksityisten kansalaisten vaikutusmahdollisuuksia vähennetään, jotta sama bisneksen teko voi jatkua myös tulevaisuudessa.

Vieras (nimimerkki)

Ajantuhlausta koko teksti! Persuista löytyy paljon parempaakin! Anteeksi nyt vaan näin tyly kommentti..

Käyttäjän jounisnellman kuva
Jouni Snellman

Dublinissa eilen 100.000 mielenosoittajaa, Irlannin hallitus eilen illalla hätäkokoukseen. http://www.guardian.co.uk/business/2010/nov/27/ire...

Maalaismummo (nimimerkki)

Vähemmästäkin kuurista meilläkin olisi mielenosoittajat liikkeellä ja lakot.
Toivottavasti Suomi onnistuu tasapainottelemaan tämän taantuman ilman moista. Velkaahan otettiin juuri yhteiskuntarauhan vuoksi.

Vieras Uuno (nimimerkki)

Viro tasapainotti lamataloutensa ilman velanottoa ja ilman levottomuuksia.Viron valtio on lähes velaton, mutta Suomi on Kreikan tiellä. Valtion suuresta velanotosta huolimatta demarit yrittivät pysäyttää satamalakolla Suomen viennin kokonaan, mutta vetivät vesiperän, onneksi.

Artturi (nimimerkki)

Kuka auttoi Suomea 1990-luvun lamassa - ei kukaan. Irlantilaiset voisivat auttaa itse itseään aivan samalla tavalla kuin Suomi teki silloin. Jos siellä alkaisi ruoka loppua, sinne voitaisiin viedä Eu-ruokakasseja, joilla pelastettaisiin maa. Silloin irlantilaiset saisivat terveellisiä elintarvikkeita kuten valkoista vehnäjauhoa ja makaroonipusseja. Kyllä sellaisella kuurilla pitäisi toipua maa kuin maa.

Jorma Joki

Kyllä Suomi luottoa sai laman aikaan, kovalla korolla vaan (niinkuin Irlantikin nyt), pahimman laman aikaan Suomen valtionvelan osuus oli 65% BKT:sta (tällä hetkellä velkaa on vähän yli 50%, jos ennusteet pitävät paikkansa, niin vuoden lopussa tai 2011 alussa velkaa ylittää 100 Mrd. rajan, eli n. 70% BKT:sta). Irlanti oli muuten yksi maista, joka lainasi Suomelle, me annoimme vakuutena aravarahoitteisia "talopaketteja".

Maalaismummo (nimimerkki)

Valtiokonttorista saa tietoakin, ettei tarvii arvailla:

http://www.treasuryfinland.fi/Public/default.aspx?...

Likvidikassassa oli viime kuun lopussa melkein 15% valtionvelasta.

http://joukoyla-liedenpohja.blogspot.com/

Vanhempi lakimies (nimimerkki)

Jorma Joelle

En voi tältä istumalta uskoa kommenttiisi. Se edellyttäisi koko
nykyisen hallituksen tietävän, mistä on kysymys. Tuonlaatuinen
asia ei millään voi pysyä salassa. Kyllä joku hallituksen
jäsenistä tai asiaa valmistelleista virkamiehistä sataprosenttisen
varmasti vuotaisi asian julkisuuteen. Samoin presidentin on
oltava asiasta tietoinen. Niin ikään oikeuskanslerin.

Väitätkö tosissaan, että kaikki nämä instanssit pettävät yhteis-
tuumin kansaa. Lisäksi saman täytyy tapahtua jokaisessa apua
antavassa maassa. Pidän sitä täysin mahdottomana.

Tietysti on mahdollista, että Suomen hallitusta jymäytetään, mutta
minun mielestäni täytyisi olla tosi fakiiri, joka pystyisi
harhauttamaan kaikkia näitä valtioita mukaan luettuna euromaihin
kuulumatonta Ruotsia ja kokonaan Eu-maihin kuulumatonta Norjaa.

Sen kyllä uskon, että Saksa, Ranska, Iso-Britannia sekä Espanja
yrittävät pelastaa omien maiden pankkinsa, se on selvä, koska
niillä on paljon saatavia Irlannilta tai sen pankeilta.

Vai onko niin, että kaikki apua antavat maat pyrkivät pelastamaan
omat pankkinsa. Silloinhan vakuudet tulee vaatia näiltä raha-
laitoksilta. Minun muistamani mukaan näin tehtiin 1990-luvun
laman aikana ja pelastetut pankit vieläpä suorittivat saamansa
rahoituksen takaisin myöhemmin.

Vakuuksien vaatimisella on kiire, koska silloin annetaan ennakko-
päätös myös tulevien bankrottien varalta elikkä annetaan selkeä
varoitus huolettomasti rahoja huiskiville pankeille.

Tämäkään keskustelumme ei selvittänyt itse pääasiaa elikkä
MIKSI VAKUUKSIA EI VAADITA.

Jorma Joki

No ei tämä (valitettavasti) ole vain minun mielipiteeni, ohessa muutama linkki, jotka valaisevat asiaa paremmin. Ei ole salaliittoja, kaikki tehdään ihan avoimesti meidän nenän edessä, toki ei se ensimmäinen kerta ole, kun bisnestä veromaksajien rahoilla tehdään. Eikä kukaan petä kansaa, kansanedustajat ja (pääosa) ministereistä toimivat kansan antamalla mandaatilla, pääosa varmasti uskoo oikeasti tekevänsä parhaansa ja toimivansa oikein. Ei ole mitään vuodettavaa, kaikki tai ainakin valtaosa tiedoista on suoraan saatavilla.

Alla ensimmäinen, Nobel-taloustieteilijän, Paul Krugmanin kanta:

http://www.independent.ie/opinion/analysis/punishi...

Ehdottomasti kannattaa lukea Jan Hurrin analyysi Taloussanomista:

http://www.taloussanomat.fi/kansantalous/2010/11/1...

Kun vilkaiset vielä tämän YLE:n uutispätkän:

http://yle.fi/uutiset/talous_ja_politiikka/2010/11...

huomaat, että suomalaiset pankit ovat vain lisänneet velkarahoitustaan esim. Irlannille ja Espanjalle. Miksi ? Mitä järkeä sijoittaa noin huonossa kunnossa oleviin talouksiin ? Ei pankit sijoita "kaatuviin" talouksiin, ellei tuotto ole varmaa. Ja nythän se on, rahat tulevat takaisin isolla (kasvavalla) korolla. Hyvä sijoitus, ainoa ongelma on, että me maksamme sen. Suomalaisten poliitikkojen housut tutisevat, kun isot pojat (ja Merkel) sanoo, miten homma hoidetaan. Lue vaikka Harri Jaskarin "analyysi" Irlannista US:n blogeista, täysin pihalla koko mies, ei näytä älli riittävän näin mutkikkaan asian ymmärtämiseen.

Korostan vielä, ei ole mitään salaliittoja, paljastettavaa, kukaan ei riko lakia, näin toimitaan markkinataloudessa bisneksen ehdoilla, varsinkin nykyisenkaltaisissa kuplatalouksissa. Ja todennäköisesti vaan pahemmaksi menee.

ps. [edit]: En ole aivan varma, rikotaanko lakia, tai ainakin Lissabonin sopimusta, pitänee selvittää, viittauksia tähän suuntaan olen nähnyt, mutta en ole vielä (omalta vaatimattomalta osaltani) asiaa selvittänyt. Sen verran nää asiat kyllä korpeaa, että pistän välillä "pillit pussiin" ja mietin ihan muita juttuja kuin poliitikkojen ja muiden hanslaakareiden toimia. Hermo lepää....

Käyttäjän mikkokangasoja kuva
Mikko Kangasoja

Hyvä kommentti ja hyvät linkit. Keskustan Mika Lintilä toisti jaskarimaista jargonia ilman sisältöä. Tuntuu epätodelliselta ajatella oikeasti tosissaan, etteivät päättäjät tiedä mitä ovat tekemässä ja tekevät silti (vaikka SovietFinlandissa ollaankin). Ja jos eivät tajua, ei salaliittoja tarvita.

http://yle.fi/alueet/pohjanmaa/2010/11/mika_lintil...

Tässä joitakin esille tulleita ehdotuksia, mitä olen kuullut:
-Ostetaan kuralla olevien pankkien osakkeita (kuulemma jo tehty)
-Lainataan valtion omistamasta pankista halutut rahat
-Potkitaan heikot maat eurosta (mun suosikki)

Tragikoomisesti Paul Krugmanin, Nobel-palkitun miehen, mukaan siis EU-maiden kaavailema "apu" tuhoaa yhä enemmän Irlantia. Tosi cool.

Itsekin olen sitä mieltä, kuten eräät, että EU kahtia. Ja niin käy.

Vieras (nimimerkki)

Mikko: "Itsekin olen sitä mieltä, kuten eräät, että EU kahtia. Ja niin käy.

Miksi EU pitäisi jakaa katia? Eikö riittäisi että kuralla olevat maat irrotetaan EMUsta?

Käyttäjän mikkokangasoja kuva
Mikko Kangasoja

En usko EU:n toimivuuteen isolta osin näiden vaikeuksissa olevien maiden takia: korruptiota, varojen väärinkäyttöä ja demokratian sekä läpinäkyvyyden vastaisuutta.

Käyttäjän mikkokangasoja kuva
Mikko Kangasoja

"Suomen Pankki ennustaa talouskasvun hidastuvan. BKT:n arvioidaan kasvavan 2,7 % vuonna 2008, 2,3 % vuonna 2009 ja 2,2 % vuonna 2010."

Nouriel Roubini, Gerald Celente, Santiago Nino Becerra, Max Keiser. Nämä kaikki olisivat luultavasti nauraneet yllä olevalle ennusteelle, jos olisivat kuulleet. Ennustivat näet talousromahduksen. Jotkut sentään tajuavat mistä on kyse.

Käyttäjän JuhaVuorioOulu kuva
Juha Vuorio

Onhan tämä hullua. Kaikki pankkiirit toimivat nykytaloudessa sillä oletuksella että jos riskit realisoituvat niin veronmaksajat tulevat hätiin. Tällöin kannattaa juosta laput silmillä jokaisen tuottoprosentin perässä ja netota bonukset sitä mukaa kun niitä ehtii saada.

Poliitikot puolestaan maksavat meidän (ja lapsiemme) rahoilla jokaisesta lisäkuukaudesta jolla keisarin vaatteitta olon paljastuminen viivästyy.

Täytyy sanoa että ennen ihmettelin miksi venäläiset pitävät suomalaisia tyhminä. Kataista ja Kiviniemeä katsellessa en ihmettele enää.

Eikös se ollut niin että olemme tehneet miljardiluokan takauksen muille euromaille, muistelen että kahdeksan miljardia. Tulee historian opetuksista mieleen että 80-luvulla ajateltiin että lainojen takaukset ovat muodollisuuksia. Kaikki varmaan muistavat miten takaajille kävi.

Vieras (nimimerkki)

Paras ratkaisu olisi että EU keskuspankki ostaisi Irlannin pankit ja sen lisäksi valtiolle lainaamansa rahan käyttäisikin ostaakseen Irlannin valtion omaisuutta koko tuon rahasumman edestä näin sitten kun aikanaan joskus vuosien kuluttua tilanne ehkä paranisi voisi Irlantilaiset ostaa omansa takaisin.
Ja sama pitäisi tehdä myös Portugalin ja Espanjan suhteen ne kun kuitenkin vielä varmasti tulevat tarvimaan rahoitusta lisää ja reilusti.

Tuomas Taivasaho

Ben Zyskowitchiä Ykkösaamussa vaati Suomen hyvinvointiyhteiskunnan pelastamista. Herra meitä siltä varjelkoon. Perinteinen kökköpuolueen tapa pelastaa on leikata hyvinvointia niin kauan, kunnes hätää ei enää ole. Sama perinnehän on työpaikkojen säilymisen kanssa. Irtisanotaan ja lakkautetaan tehtaita kunnes yritys voi taas hyvin ja optiot rulettaa. Ahoset sitten taustalla kuittaa homman käsiä taputtaen, julkisesti vähän jurnuttaen traaman ylläpitämiseksi.

Vieras (nimimerkki)

EU maiden tuki menee hukkaan koska noilla rahoilla Kreikka ja Irlanti pystyy maksaan vain osan ulkomaisille sijoittajille ja sen jälkeen tarvivat lisää reilusti vielä.
Paras ratkaisu olisi ollut laitaa maat saman tien velkasaneeraukseen ja erottaa eurosta kokonaan..
Kun maat olisivat sitten saneraaneet velkansa eli noin 20 - 30 % olisi saanut joskus tulevaisuudessa jokainen velkoja.
Tuon osan KREIKKA JA IRLANTI OLISIVAT EHKÄ ILMAN KORKOJA VOINEET MAKSAA 50 VUODEN AIKANA JA SITEN NIIDEN TALOUS OLISI LÄHTENYT HITAASEEN NOUSUUN.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset