Yhteiskunnasta Muutama sana

Miksi valelääkäri ei valvo itseään?

Taas vaihteeksi on kouluttamaton puoskaroinut ilman omantunnon tuskia lääkärinä. Esimies on niinikään rennoin ottein palkannut kaverin, eikä Valviraa näytä stressanneen sitäkään. Nyt vaaditaan valvontaa ja valvojan valvontaa sekä ehkäpä vielä valvontaa valvojan valvojalle.

 

Perusongelma ei kuitenkaan ole valvonnan puute, vaikka sekin ongelma on. Varsinainen ongelma on se, että valvontaa tarvitaan. Vanhustenhoidossa on puutteita, kun vanhuksista ei oteta vastuuta. "Me ollaan vaan töissä täällä"-asenne paistaa läpi. Syy on kaikkialla: kollektiivisesti hoidetaan asiaa, joka ei oikeastaan näytä kiinnostavan niitä, jotka asioista päättävät.

 

Vanhustenhoidosta on tehty bisnestä, jonka tasoksi lasketaan alin mahdollinen, halvin. Jotta taso ei laskisi enempää, sellainen kielletään ylhäältä päin. Tavallaan valtio tulee sanomaan, että vanhuksia ei saa kohdella huonosti. Minua askarruttaa se, miksi sellaista pitää ylipäätään sanoa? Ei hoito mitään kvanttifysiikkaa ole. Jokainen terve tajuaa, mitä on toisen ihmisen hyvä kohtelu, mutta niin ei tehdä, koska se on kallista.

 

On siis tehty arvovalinta: hyvyyteen ei ole varaa. Samaan aikaan toisaalla, Suomen Pankissa, nautitaan gourmét-aterioita.

 

Yllä olevasta kuviosta voi nähdä, että peruskuviossa on vikaa. Vastuu pakenee. Vastuu on ikävä asia, eikä sitä kukaan halua.

 

Niinpä valvonta otetaan avuksi, kun systeemi ei toimi. Sillä paikataan siis systeemin puutteita, muttei korjata itse systeemiä. Valvomallakin asiat voivat jotenkin toimia, mutta se ei ole paras ratkaisu. Valvonta pettää ennemmin tai myöhemmin.

 

Kuka haluaa maata, jossa jokainen kyttää muita epäillen? Silloinko maa toimii ja kaikki on hyvin? Vai onko sellainen maa sittenkin sisältä ontto?

 

Tärkeintä olisi varmistaa ruohonjuuritason työntekijöiden, hoitajien ja lääkäreiden mahdollisuudet tehdä työnsä hyvin. Systemaattisella koulutuksella parannetaan ymmärrystä siitä, miksi pitää toimia niinkuin toimitaan. "Kentällä" tulisi siis olla se ymmärrys ja valta, kuinka toimia. Mitä vähemmän sitä siellä on, sitä enemmän tarvitaan ohjeita ja käskyjä ylhäältä. Veikatkaapa, kumpi on halvempaa?

 

Yllä esitetty ylimalkainen ajatus on tuttu teollisuudessa. Japani nousi kukoistukseen näin opein. Suomi on pärjännyt kouluvertailuissa osin ruohonjuurivastuun ansiosta. Kun vastuu ja tieto annetaan sinne, missä sitä tarvitaan, on tulos paras mahdollinen.

 

Entäs se tuorein valelääkärimme? Ei tosiaankaan ottanut vastuuta. Halusi päteä, muttei tehdä työtä sen eteen. Tämä maa tuottaa tuollaista hedelmää. Kuka opetti valelääkärimme noille tavoille? Siellä se perimmäinen syy ja ongelma on. Moni joskus miettii suutuspäissään pahaa toiselle, mutta harva oikeasti koskaan sellaista tekee. Samoin, harva lääkäri oikeasti uskaltaa väärin paperein vaeltaa. Siinä jossain, näkymättömän rajan kohdalla, on valtava kuilu kahden eri moraalin välillä.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (4 kommenttia)

Käyttäjän jaga kuva
Lars-Erik Wilskman

Kymmennen vuotta lääkärin toimea ei olisi onnistunut ilman ammattikunnan sisäistä solidaarisuutta. "Ei korppikorpin silmää noki" sanoi vanha kansa.

Käyttäjän Taksari kuva
Jani Pulkki

Näitä samanlaisia moraalittomia huijari psykopaatteja löytyy monen, etenkin yhteishyvän, organisaation ja firman johdosta.

AKT, veripalvelu, destia, Koivuniemen lahko ja bisnekset, lessut, maakuntienkehittäjät, nuorisosäätiö, koulutuskeskukset..lista on loputon.

Taksikuskilla ei saa olla rikosrekisteriä, kurssit käytynä ja kokeet läpäisty. Ennen katsotttin luottotiedotkin, nykyisin se koskee vain autoilijoita, mutta se koskeekin sitten kokoajan eikä pelkästään toimintaa käynnistättessä.
Loogisesti lääkäreillä, edes yksityisillä, ei mitään vastaavaa seurantaa ole.
Pitäisiköhän olla? Ei suomalaisen taksin luotttavuus pelkästään kansanluonteesta johdu, siinä on pitkäaikaista työtä takana, valvonta on nimenomaan alalla toimivien edun mukaista, silloin valetaksit saadaan liikenteestä pois.
Hoitohenkilökunnan tiedot pitäisi olla lähempänä työnjohtoa ja vastuu tarkastuksesta ulottaa palkakkaajille.
Onhan erikoista ettei edes hänen täydellinen venäjänkielen osaamattomuutensa laittanut kelloja soimaan, vaikka sitä oli ihmetelty. Se että meillä valitaan yhteiskunnassa jatkuvasti pätemättömiä ihmisiä korkeisiin virkoihin, kuten nuoria lääkäreitä apulaiskaupunginjohtajiksi on omiaan rapauttamaan moraalin muiltakin.

Ropi Jarrela

Valelääkärihän oli osin saanut luvan toimia lääkärinä taannoisen systeemin salliman "ylilääkärin luvan" nojalla. Miten käy niiden lääkäreiden jotka ovat suorittaneet tutkinnot ja kaikki muu on ok, mutta ylilääkärin lausunnon onkin kirjoittanut valeylilääkäri?

Käyttäjän hanante kuva
Hannu Kärkkäinen

Näin se on nyt vaaditaan valvonnan valvontaa ja sitähän se on ollut. Kuntaliittohan on aikaa sitten alkanut itse valvoa ja määrittelemään sille kuulumatonta ammatipätevyyttä.

Jospa VALVIRALLE ja AVILLE annettaisiinkin, sille kuuluvat tehtävät täysipainoisesti hoidettavaksi. Sitä kutsutaan työrauhaksi.

Jos joku on päässyt rekisteriin väärenetyllä ulkomaan paperilla, niin ei kai se VALVIRAN tai AVIN syy yksin ole, koko järjestelmää on rukattava, samoin kuin päätöksen tekoa pätevyysvaatimuksista ja hyväksytyistä tutkinnoista. Kuntaliittohan ei hyväksy tällä hekellä edes kaikkia hyväksyttyjä virallisia koulutuksiakaan, vaan vetää omaa linjaansa. Kuntaliiton oikeampi tehtävä on valvoa makkaranmyyntiä kuntien omilla torialueilla.

Nyt toimineeklla lääkärillä on oikeammin vain USA:ssa suoritettu ea koulutus tai kurssi...

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset