*

Yhteiskunnasta Muutama sana

Kaikki blogit puheenaiheesta Halla-aholaiset

Halla-ahon johtajantaidot testissä ja tentissä

Tänään vietetään Joensuussa jo perinteistä ”Joen yötä”. Lehti-ilmoitusten mukaan paikalle keskustelemaan saapuu perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho. Semmoinen hytinä on, että saa Jussi petrata johtamisstrategiaansa, mikäli aikoo pitää Jyväskylän ”perinnön” kasvu-uralla. ”Inflaatio” tuntuu nakertavan perintöä. Ainakin täällä Pohjois-Karjalassa.

 

Sininen Tulevaisuus, Perussuomalaiset ja rasistikortti

En ole ottanut kantaa Siniseen Tulevaisuuteen saati heikäläisten lausuntoihin mutta nyt ylittyi kynnys. ST:läisten jotkut väittämät Perussuomalaisista ovat alun alkaenkin olleet joko ihan puhdasta mustamaalaamista tai satuilua. Keitä ovat soinilaiset ja halla-aholaiset? Kummalle kuuluu rasistikortti?

 

Oma tapauksensa oli Tiina Elovaaran levittämä mukamas hitler-tervehdys. Revittelyssä kuvastui se, ettei edes tiedetä millainen se tervehdys on, saati miten ihmiset ylipäätään tervehtivät toisiaan (nostavat käden pystyyn).

 

Peruspomotus arvottomassa arvomaailmassa

Voimme vahvasti arvioida, etä toistaiseksi ulkoministeri Timo Soini suivaantui |0, kun hänen perintöprinssi Sampo Terho ei kelvannut demokraattisessa ja sääntöjen mukaisessa PS- puoluekokouksessa Jyväskylässä.

Halla-Ahon ja persujen itku ja valitus

Ihmetyttää kovasti tämä Halla-Ahon ja persujen valitus nykyisestä tilanteesta. Valitus siitä, että ei ole toimittu demokraattisesti, ei ole kohdeltu oikein ja kaikki meni väärin.

Suomessa saa vaihtaa puoluetta, vaihtaa eduskuntaryhmää, erota ja liittyä ihan mihin puolueeseen vaan, ja koska tahansa.

Suomessa suurimman puolueen puheenjohtajasta tulee yleensä pääministeri ja hän valitsee mieluisat hallituskumppanit. Hän tekee valintansa niinkuin haluaa, ja jos löytävät yhteisymmärryksen puolueiden kanssa, hallitus syntyy. 

21 kansanedustajan poliittinen hauta on juuri kaivettu

PS on hajonnut, ja 21 edustajaa perustaa uuden ryhmän. Tätä kirjoitettaessa ei minulla nimet ollet vielä selvillä, (kommenttiketjussa aukeaa) paitsi tietenkin ex puheenjohtaja Timo Soini. Tämä ryhmä haluaa jatkaa hallituksessa ja saada pitää hallussaan Sipilän ja Orpon ja kaikkien muidenkin tiivistyvää EU-liittovaltiota ajavien tahojen vankan luottamuksen.

Joko Sipilä on polvillaan Väyrysen edessä?

Niin siinä sitten kävi, että perussuomalaisten halla-aholainen siipi otti ja kaatoi hallituksen viikonloppuna Jyväskylässä. Elämmekin lähipäivät mielenkiintoisia aikoja kotimaan politiikan saralla. Mikäli nykyisestä eduskunnasta saadaan kasaan uusi enemmistöhallitus, niin se tulee olemaan kaikessa ristiriitaisuudessaan aivan järkyttävä sekametelisoppa.

Kesärannan arvoliturgian seasta kuultiin Se Tärkein Arvo

Toivottavasti kaikki, jotka kuuntelivat Kesärannan tiedotustilaisuutta, pitivät korvat auki. Odotusten mukaisen liturgian lomassa ministerit Sipilä sekä Orpo tulivat kertoneeksi todellisen syyn, miksi PS joutuu lähtemään hallituksesta. Kysmyksessä ei kuulemma ollut hallitusohjelma – sitähän uusi PS on sanonut noudattavansa. Kyseessä olivat ns. arvot.

Inhimillisyys takaisin Suomen politiikkaan,kiitos

Minusta ei ole inhimillistä palauttaa ihmisiä sotaa käyvää maahan. Nythän Suomi palauttaa maihin ihmisiä, joissa on sotatila, joissa pommit räjähtelee päivittäin. En erittele maita.

Minusta ei ole myöskään inhimillistä se ihminen ei saa hoitoa sairauksiinsa, vaikka ei olisi saanut oleskelulupaa tai turvapaikkaa Suomessa.

Nythän on muutama ikävä tapaus tullut ilmi jossa ihminen on kuollut koska ei ole saanut hoitoa. 

Nykyinen tai siis entinen hallitus on tämä antanut tapahtua. Siis Keskusta ja Kokoomus on tämän hyväksynyt perussuomalaisten painostuksesta. 

Onko tässä todellinen syy hallituskriisiin? Nokkamieheksi ei tulekaan Halla-aho

Hallitus on kaatunut perussuomalaisten puheenjohtajan vaihduttua Timo Soinista Jussi Halla-ahoon. Halla-aho kommentoi aiemmin lyhyesti puheenjohtajan roolia tavalla, joka voi osaltaan olla merkittävä syy kriisiin.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Julkaise syötteitä